Rangaistuspotku pelasti tehottoman Man Unitedin uusintaottelulta
Kuva: Getty Images
Manchester United oli vaikeuksissa FA Cupin avauksessaan Sheffield Unitedia vastaan. Blades oli lähellä siirtää ratkaisun uusintaotteluun lukemin oltua maalittomat lisäajan käynnistyessä. Kapteeni Wayne Rooneyn osuma rangaistuspotkusta kuitenkin säästi isännät uusintaottelulta.
United hallitsi pallollisesti täysin ottelun alkua. Pallonhallinta oli ensimmäisillä minuuteilla lähes 75-prosenttisesti isännillä. Kahdeksannella minuutilla Juan Mata petasi Anthony Martialille oivan maalipaikan. Ranskalainen laukoi kuitenkin vasemmalta ohi ja sama tilanne säilyi.
Unitedin komennosta huolimatta myös vierailija Sheffieldillä oli avausjaksolla paikkansa. Niistä paras nähtiin 18. minuuteilla, kun Connor Sammon laukoi rangaistusalueen takaa tulisen laukauksen kohti United-maalia. Pallo oli jo menossa yläkattoon, mutta David De Gea onnistui nyrkkeilemään sen maalin yli.
Toisella jaksolla tilanteita nähtiin vielä vähemmän kuin ensimmäisellä. Yksi hyvä paikka ratkaista siunaantui 66. minuutilla Unitedille. Memphis Depay leikkasi vasemmalta sisään, mutta laukoi harmikseen vähän ohi maalista. Seuraavassa tilanteessa Chris Basham oli lähellä viedä vieraat vastaiskusta yllätysjohtoon. Veto päin De Geaa ja tilanne kuivui kasaan.
Varsinaisen peliajan lähestyessä loppuaan United rynnisti jälleen Sheffieldin puolustuslinjaan, kun Martialia rikottiin vapaapotkun arvoisesti. David Edgar epäonnistui puskemaan keskityksen pois omalta alueelta ja pallo putosi maalinedustalle suoraan Martialille. John Brayford heittäytyi kuitenkin sankarillisesti eteen peittäen ranskalaisen laukauksen.
Juuri kun näytti, että Sheffield siirtäisi ratkaisun kotinurmelleen lisäajan tapahtumat käänsivät asetelmat. Dean Hammond liukui nappulat edellä Depayn sääreen ja pallo vietiin pilkulle. Wayne Rooney sijoitti pelivälineen vasempaan alanurkkaan vieden Unitedin helpottavaan 1-0-johtoon. Kapteenin osuma jäi ottelun voittomaaliksi ja se ratkaisi Red Devilsille paikan neljännellä kierroksella.
FA Cup lauantaina
Wycombe-Aston Villa 1-1 Arsenal-Sunderland 3-1 Birmingham-Bournemouth 1-2 Brentford-Walsall 0-1 Bury-Bradford 0-0 Colchester-Charlton 2-1 Doncaster-Stoke 1-2 Eastleigh-Bolton 1-1 Everton-Dagenham & Red 2-0 Hartlepool-Derby 1-2 Huddersfield-Reading 2-2 Hull-Brighton 1-0 Ipswich-Portsmouth 2-2 Leeds-Rotherham 2-0 Middlesbrough-Burnley 1-2 Newport-Blackburn – SIIRRETTY Northampton-MK Dons 2-2 Norwich-Manchester City 0-3 Nottingham-QPR 1-0 Peterborough-Preston 2-0 Sheffield Wednesday-Fulham 2-1 Southampton-Crystal Palace 1-2 Watford-Newcastle 1-0 West Bromwich-Bristol City 2-2 West Ham-Wolverhampton 1-0 Manchester United-Sheffield United 1-0LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä