Vahvistus: Wolves-hyökkääjä pitkällä sopimuksella Bournemouthiin
Kuva: Getty Images
Bournemouth vahvistaa verkkosivuillaan hankkineensa Wolves-hyökkääjä Benik Afoben riveihinsä. 22-vuotias hyökkääjä teki neljän ja puolen vuoden sopimuksen Cherriesin kanssa. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta BBC:n arvion mukaan summa on noin 13,5 miljoonan euron luokkaa. Afobe olisi siis tämän arvion mukaan Bournemouthin ennätyshankinta.
Kymmenen maalia Wolvesille kuluvalla kaudella iskenyt hyökkääjä on kiertänyt urallaan lainasopimuksilla useammassa seurassa. Viime kaudella Afobe pelasi ensin lainasopimuksella MK Donsissa. Arsenal kauppasi hyökkääjän tammikuun siirtoikkunassa vajaalla 2,5 miljoonalla eurolla Wolvesiin. Englantilainen teki viime kaudella kaikkiaan 32 maalia.
Afobe pelasi juniori-iässä useissa Englannin maajoukkueen ikäryhmissä. Hyökkääjä oli mukana Englannin alle 21-vuotiaiden MM-joukkueessa viime kesänä.
Toimittajan sana
Cherries tarvitsi hyökkääjän, sillä loukkaantuminen pitää Callum Wilsonin sivussa pitkälle kevääseen. Ohut materiaali on huutanut hyökkääjää lähes koko syksyn ajan. Arsenal ei nähnyt Afobessa riittävää potentiaalia, mutta maalimäärät alemmilla sarjatasoilla ovat olleet vakuuttavaa luokkaa. Selkeä vahvistus Cherriesin yläkertaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla