Leon Brittonilla edessään huima tasaluku

Swansea pelaa tänään elintärkeän ottelun toista putoajakandidaattia, Sunderlandia vastaan. Walesilaisten riveissä Leon Britton saavuttaa käsittämättömän rajan, mikäli pelaa.
Britton saapui Swanseaan 13 vuotta sitten, lainasopimuksella West Hamista, ja mikäli on kokoonpanossa tänään, on kyseessä hänen 500. seurassa pelaamansa ottelu.
33-vuotias pelintekijä vietti nuoruusvuotensa pelaten ensin Arsenalissa 1991-1998, sen jälkeen West Hamissa 1998-1999. Swanseassa hänelle on kertynyt muun muassa esiintymiset 426:ssa liigaottelussa, 28 FA Cupin pelissä, ja kahdeksassatoista Liigacupin kohtaamisessa.
– Totta puhuen luulin, että pelasin viimeisen otteluni Swansean paidassa viime kauden päättyessä Crystal Palacea vastaan. Puhuin Garry Monkin kanssa tulevaisuudesta, ja ymmärsin ettei minulle ole enää sijaa siinä, Britton sanoo.
Toisin kuitenkin kävi, ja kohtalon oikusta massiivinen tasaluku saattaa täyttyä pelatessa hyvin tuttua miestä vastaan.
– Kävin koulua Jermain Defoen kanssa, ja liityimme West Hamiin samaan aikaan, kalliina teinipelaajina. Olemme tekemisissä edelleen, ja lähetin hänelle viimeksi tekstiviestin jossa kysyin, voisiko hän olla tekemättä maalia meitä vastaan. Uskon kyllä, että vaikka hänen äitinsä pyytäisi samaa, hän ei suostuisi, koska rakastaa maalintekoa.
Lähde: Wales Online
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen