Terry haluaa jatkosopimuksen – Hiddinkiltä vihreää valoa
Kuva: Getty Images
John Terryn asemasta on riittänyt puhetta. Alkukaudesta moni oli valmis tuomitsemaan 35-vuotiaan Chelsea-kapteenin menneen talven lumeksi. Otteet ovat viime aikoina hieman parantuneet.
Viikonlopun Everton-ottelussa Terry teki oman maalin, mutta kuittasi virheensä iskemällä lisäajalla selvääkin selvemmästä paitsiotilanteesta lukemat 3-3:een. Pelin jälkeen Terry uskoi esiintyneensä tarpeeksi hyvin jatkosopimusta ajatellen.
– Luulen todellakin niin. Kun tulee tiettyyn ikään, moni ihminen ajattelee ”hän on pian 36, ehkä hänen nopeutensa on mennyt”. Mutta en minä ole koskaan ollut nopea, Terry sanoi lehdistölle.
– Fyysisesti olo tuntuu paremmalta kuin kertaakaan kahteen tai kolmeen vuoteen. Olen oikeassa mielentilassa. Nälkää riittää edelleen. Haluan voittaa ja päättää urani täällä.
Chelsean väliaikaismanagerilla Guus Hiddinkillä ei olisi mitään sitä vastaan, että Terryn sopimusta jatkettaisiin.
– Jos minulta kysytään, annan rehellisen mielipiteeni asiasta. Voitte vain kuvitella, mitä ajattelen asiasta. Mielestäni John ei ole paljon muuttunut vuoden 2009 ja nykyhetken välillä.
– Aina voi sanoa, että testin mukaan hän on menettänyt nopeuttaan, mutta minä en näe sitä. Hän on kunnossa, hän harjoittelee hyvin, pitää huolta itsestään ja lepää hyvin. En minä näe, että hän olisi hidastunut.
Terryn nykyinen sopimus umpeutuu kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla