Liverpoolin sunnuntai-iltapäivän ottelu Aston Villaa vastaan osoittautui vierasjoukkue Poolin kannalta mukavaksi maalintekoharjoitukseksi. Aston Villa oli ottelun ensimmäisiä minuutteja lukuun ottamatta suorastaan surkea. Loppulukemat kirjattiin Liverpoolin hyväksi 6-0. Jokainen osuma merkittiin eri pelaajalle. Maalinteossa onnistuivat Daniel Sturridge, James Milner, Emre Can, Divock Origi, Nathaniel Clyne ja jopa Kolo Touré. Liverpool siirtyi johtoon vartin pelin jälkeen. Pallo kierrätettiin muutaman syötön kautta vasempaan laitaan Philippe Coutinholle, jonka keskityksen puski maaliin Sturridge. Tuoreimmasta loukkaantumisestaan toipuneelle hyökkääjälle ottelu oli vasta kauden kahdeksas. Maaleja on syntynyt nyt viisi.

OptaJoe

@OptaJoe
5 - Daniel Sturridge has now scored five goals in four Premier League appearances for Liverpool against Aston Villa. Return.
Kello tikitti vajaa 10 minuuttia eteenpäin, kun peli ratkesi. Milner antoi vapaapotkun vasemmalta laidalta maalille. Mamadou Sakho, Jores Okore ja Joleon Lescott hyppäsivät taistelemaan pääpallosta. Kolmikosta kukaan ei osunut pelivälineeseen, mutta maalivahti Mark Bunn hämääntyi liikkeistä sen verran paljon, että Milnerin vapaapotku kiersi suoraan maaliin. Viitisen minuuttia 2-0-maalin jälkeen Liverpoolin kolmas osuma oli lähellä. Paikka pelattiin parilla nopealla syötöllä maalin eteen Jordan Hendersonille, jonka etukulmaan suuntautunut laukaus kimposi puolustajan kautta kulmapotkuksi. Koko avausjakso oli täyttä Liverpoolin hallintaa. Juuri ennen taukoa joukkue sahasi seuraavan erinomaisen maalipaikan. Keskityspallo purettiin suoraan Sturridgelle, joka haki takakulmaa. Tällä kertaa Bunn onnistui venyttämään pallon tielle. Kotijoukkueen murheet lisääntyivät toisen jakson alkuvaiheilla. Gabriel Agbonlahor istahti nurmelle, eikä kyennyt jatkamaan peliä. Rémi Garde vaihtoi Agbonlahorin tilalle Scott Sinclairin. Pari minuuttia vaihdon jälkeen Bunn sai kaivaa kolmannen kerran pallon selkänsä takaa. Can riisti Villan kenttäpuoliskolla pallon, joka ajautui Roberto Firminolle. Brasilialainen otti lyhyen pausan, Sturridge vei liikkeellään Villa-pelaajien huomion ja Firmino palautti pelivälineen Canille. Keskikenttäpelaaja tälläsi kauden ensimmäisen Valioliiga-maalinsa ja lukemat 3-0:aan. Pian maalin jälkeen Villalla oli tilaisuus kaventaa. Leandro Bacuna laukoi kohti alakulmaa. Simon Mignolet torjui ja Touré hoiti irtopallon kauas maalilta. Tilanteen jälkeen Jürgen Klopp vaihtoi Sturridgen Origiin, joka onnistui lähes saman tien maalinteossa. Henderson syötti positiivisen tilanteenvaihdon jälkeen vasempaan laitaan Coutinholle, joka jatkoi Origin läpi. 20-vuotias belgialainen kipitti muutaman askeleen ja laukoi ohi Bunnin. Maali oli Origille kauden toinen Valioliigassa.

OptaJoe

@OptaJoe
0:37 - Divock Origi scored just 37 seconds after coming on as a substitute in this match; the fastest goal by a sub in PL 2015-16. Rapid.
Murhaava 6,5-minuuttinen päättyi Liverpooliin kuudenteen osumaan. Kloppin ryhmä sahasi vapaapotkun jälkeen Nathaniel Clynen maalipaikkaan. Bunn torjui, mutta pallo jäi pomppimaan maalivahdin jalkoihin. Origi kävi ensin kokeilemassa ja lopulta Clyne tuikkasi pelin 5-0:aan.

OptaJoe

@OptaJoe
5 - Aston Villa have conceded five goals in a home league match for the first time since April 1991 (1-5 v Man City). Rout.
Maalin jälkeen Klopp suoritti toisen vaihtonsa. Coutinho pois ja Kevin Stewart sisään. 22-vuotiaasta tuli Liverpoolin 200. Valioliiga-pelaaja. Stewart ei ehtinyt kovin pitkään olla kentällä, kun Liverpool paukutti vielä yhden osuman. 70 minuutin kohdalla kohdalla Henderson tarjosi kulmapotkun rangaistuspisteen kohdalle. Touré oli täysin vapaana, eikä hänen tarvinnut edes ponnistaa ilmaan. Suuntaus kohdilleen ja pusku maaliin. Osuma oli Tourén ensimmäinen Liverpool-paidassa. Kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa Villa oli tarjota kannattajilleen lohtumaalin. Lescott pelasi erinomaisesti kohdepelaajana, suojasi palloa ja jakoi pelivälineen Sinclairille. Hyökkääjän laukaus näytti painuvan aivan yläkulmaan, mutta maalin ristikko pelasti Liverpoolin takaiskulta. Kauden 10:nnen voiton napannut Liverpool nousi 38 pisteeseen ja sijalle kahdeksan. Viidettä sijaa hallussaan pitävä Manchester United on kolme pistettä Poolia edellä. Villa puolestaan jatkaa sarjajumbona. Joukkue on hävinnyt 26 ottelustaan 16 ja voittanut vain kolme. Putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa jo kahdeksan pistettä.

Valioliiga 14.2.2016

Arsenal-Leicester 2-1 (0-1) 0-1 Jamie Vardy rp. (45.) Ulosajo, Danny Simpson, Leicester (54.) 1-1 Theo Walcott (70.) 2-1 Danny Welbeck (90+5.) Aston Villa-Liverpool 0-6 (0-2) 0-1 Daniel Sturridge (16.) 0-2 James Milner (25.) 0-3 Emre Can (58.) 0-4 Divock Origi (63.) 0-5 Nathaniel Clyne (65.) 0-6 Kolo Touré (71.) Manchester City-Tottenham kello 18.15

LUE MYÖS: