Kierroksen poiminta: Liverpool-Manchester City
Valioliigaa pelataan tällä viikolla myös arkipäivinä. Kierroksen poimintamme on keskiviikko-illan kamppailu Liverpoolin ja Manchester Cityn välillä. Liverpool hakee ottelusta revanssia viime sunnuntaista, jolloin Citizens kaatoi merseysidelaiset Liigacupin finaalissa 1-2-lukemin.
Lähtökohdat
Kuten aiemmin tuli mainittua, joukkueet kohtasivat viimeksi sunnuntaina. Kokoonpanojen leveys on suuressa merkityksessä, sillä Liigacupin finaali pelattiin päätyyn saakka, ja ratkaistiin vasta rangaistuspotkuilla. Henkinen ote ja varmasti suuri hyvän olon tunne on tämänkertaisilla vierailijoilla. Isännät ovat kuitenkin varmasti näyttöhaluja täynnä. Valioliigassa City on neljäntenä. Eroa sarjajohtajaan Leicesteriin on peräti yhdeksän pistettä. Ketut ovat toki pelanneet yhden ottelun manchesterilaisia enemmän. Leicesterin ja Cityn väliin kiilaavat vielä Tottenham ja Arsenal. Liverpool on sarjassa yhdeksäntenä. Eurooppa-liigan oikeuttavaan viidenteen tilaan on matkaa kuusi pistettä. Kyseistä sijaa pitää hallussaan Manchester United. Molemmilla joukkueilla on siis kirittävää omiin tämän hetken tavoitteisiinsa.Kokoonpanotilanteet
Liverpoolilta varmuudella sivussa ovat Joseph Gomez, Danny Ings, Martin Skrtel, Jordan Rossiter, ja Kevin Stewart. Mamadou Sakho sai sunnuntaina tärskyn päähänsä, ja joutui jättämään pelin kesken. Mies on todennäköisesti sivussa myös keskiviikkona, mikäli aivotärähdyksen oireet täyttyivät. Daniel Sturridge puolestaan kärsi finaalin lopulla pahoista krampeista, minkä vuoksi kävelykin teki tiukkaa. Hyökkääjää ei välttämättä nähdä ainakaan avauksessa. Steven Caulker on myös kärsinyt pienistä vaivoista, ja on mahdollisesti ottelusta sivussa. Cityn pelaajat eivät kärsineet sunnuntaina suurempia vammoja, vaikka väsymystä varmasti löytyykin. Samir Nasri, Fabian Delph, ja Kevin de Bruyne ovat Liigacupin tapaan myös seuraavasta ottelusta varmuudella sivussa.Edelliset ottelut
Liverpool Liverpool-Manchester City 1-2 (Liigacup) Liverpool-Augsburg 1-0 (Eurooppa-liiga) Augsburg-Liverpool 0-0 (Eurooppa-liiga) Manchester City Liverpool-Manchester City 1-2 (Liigacup) Dynamo Kiova-Manchester City 1-3 (Mestarien liiga) Chelsea-Manchester City 5-1 (FA Cup)Yhteinen historia
Vaikka City voittikin Liverpoolin edestä Liigacupin pokaalin, Punaiset ovat ottaneet niskalenkin viime aikoina Valioliigan puolella. Citizensin viimeisin voitto Poolista liigan puolella elokuulta 2014. Edellisestä kymmenestä kohtaamisesta kolmesti on päädytty joko tasapeliin tai Cityn voittoon. Liverpoolin juhlia on todistettu neljästi.Tilastoniiloille
Liverpool ei ole hävinnyt kotonaan Citylle viimeiseen 14 otteluun. Manchesterilaisten viimeisin vierasvoitto Poolista nähtiin toukokuussa 2003.Tulessa
Nicolás Otamendista on noussut alkuvaikeuksien jälkeen melkein tärkeämpi palanen kuin Vincent Kompanysta, ainakin pelillisesti. Kovalla tahdolla pelaava argentiinalainen on esittänyt pelistä toiseen todella vahvaa tekemistä Cityn alakerrassa. Erityisesti miehen taklauspeliä on ollut todella ihailtava katsella, ja tämä on todellakin topparin vahvuus. Kuukausi takaperin mies palkittiin ottelun parhaana pelaajan 0-1-voitossa Sunderlandia vastaan.Jäässä
Kun Otamendi on loistanut puolustuksessa, on David Silva ollut puolestaan pienoinen pettymys. Espanjalainen ei ole päässyt viimeisimmän loukkaantumisensa jälkeen läheskään sille tasolle, millä hänet on totuttu näkemään. Kaksinkamppailussa on uupunut voimaa, eikä syöttöpelikään ole rullanut läheskään niin hyvin kuin mihin hän pystyisi.Ratkaisun paikka
Tämän ottelun ratkaisun siemen piilee pelaajien kunnossa. Kuinka hyvin palautuminen rankan ottelun jäljiltä on onnistunut, ja kuinka suurella taistelutahdolla pelaajat otteluun lähtevät. Cityllä on käytössä laajempi materiaali, mikä on selkeä etu. Mutta onko joukkueen yllä liian iso hyvän olon tunne ensimmäisen pokaalin jäljiltä? Isännät ovat ainakin näyttöhaluja täynnä, ja varmasti haluavat korvata kotiyleisölleen viikonlopun pettymyksen.Arvio
Luvassa on vähämaalinen ottelu, joka voi päättyä kummalle tahansa. Veikataan silti tasapeliä 1-1.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille