Chelsea putosi keskiviikkona toista vuotta putkeen Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella PSG:n käsittelyssä. Ranskalaisjoukkue voitti molemmat osaottelut maalein 2-1. Väliaikaismanageri Guus Hiddinkin mielestä Chelsea on rakennusvaiheessa. – Chelsean on mietittävä lyhyen aikavälin tulevaisuuttaan. Chelsea on siirtymävaiheessa. Heidän on mietittävä, miten saada takaisin se asema, jossa seura aiemmin oli, Hiddink sanoi lehdistötilaisuudessa. – Valioliigassa neljän joukkoon sijoittuminen on vaikeaa. Me tiesimme sen, ja ensin pyrimme saavuttamaan ensimmäisen tavoitteen eli välttämään putoamisen. Eden Hazard sai keskiviikon ottelussa joiltakin Chelsean kannattajilta vihellyksiä osakseen, kun hän nilkutti vaihtoon. 25-vuotias belgialainen on tehnyt tällä kaudella pelaamassaan 38 ottelussa vain kaksi maalia – nekin FA Cupissa. – Kannattajilla on oikeus ilmaista tunteitaan, Hiddink tyytyi sanomaan. Hollantilaismanageri otti myös kantaa tapaukseen, jossa Hazard vaihtoi jo puoliajalla paitoja Ángel di Marían kanssa. – Olen tietoinen siitä. Joissain maissa niin tehdään, enkä minä halua ylianalysoida asiaa. Minulle se ei ole niin iso juttu. Olen varma, että siinä ei ollut mitään pahaa tarkoitusta.

LUE MYÖS: