Thierry Hazard: ”Chelsea peluuttaa poikaani kivuista huolimatta”
Kuva: Getty Images
Chelsean paidassa viime kaudella vuoden Valioliiga-pelaajaksi valittu Eden Hazard on koko joukkueensa tavoin alisuorittanut menossa olevan sarjan aikana todella pahasti.
Keskikenttämiehen isä Thierry Hazard kertoi näkemyksiä poikansa tilanteesta belgialaisen Le Soir -lehden haastattelussa.
– Edenin suoritusten heikkous tämän vuoden puolella johtuu lonkkaongelmista, jotka ovat jatkuneet jo neljä kuukautta. Vamma ei ole vakava, mutta kun kivut iskevät, ne tuntuvat kuin puukoniskuilta.
Lonkkavamma syntyi José Mourinhon viimeiseksi Chelsea-otteluksi jääneessä pelissä Leicesteriä vastaan viime vuoden lopussa, kun Hazard tuli Jamie Vardyn potkaisemaksi.
– Hän tunsi kivun varhaisessa vaiheessa tuota ottelua, ja pyysi päästä vaihtoon. Sen sijaan että Chelsea antaisi Edenin parannella vammaa rauhassa, he peluuttavat häntä pakon edessä tärkeissä otteluissa.
Isä kieltää poikansa siirtohuhut selkeästi.
– Hän ei ole missään vaiheessa sanonut haluavansa siirtoa Paris Saint-Germainiin, ainoastaan tunnustanut seuran nousseen isojen joukkoon sellaiselle tasolle, jolla jokainen pelaaja haluaisi työskennellä. Hänellä on sopimus Chelsean kanssa vuoteen 2020 saakka, eikä tule kysymykseenkään että hän siirtyisi muualle nyt.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen

- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin