Leicesterin mestaruusjuna pysyy vahvasti raiteillaan. Tällä kertaa ensimmäistä kertaa uuden valmentajansa Rafael Benítezin alaisuudessa pelannut Newcastle sai maistaa Shinji Okazakin saksipotkusta, joka toi Ketuille arvokkaan 1-0-voiton. Laukaus oli Leicesterin ainoa maalia kohti. Voiton myötä ero Tottenhamiin kasvoi viiteen pisteeseen. Ottelu oli saada Leicesterin kannalta pahimman mahdollisimman alun. Wes Morgan syötti pallon taakseen kohti maalivahti Kasper Schmeichelia ja Georginio Wijnaldum syöksyi Newcastlen leiristä väliin. Isäntien onneksi hollantilainen ei saanut aivan jalkaansa pallon eteen. Näin maaliton tilanne säilyi. Vielä lähempänä Harakat kävivät 17. minuutilla. Ayozé Pérez keskitti takatolpalle, mistä Moussa Sissoko liukui tilanteeseen. Ranskalainen ei saanut kuitenkaan päällään palloon hyvää osumaa, joten yrityys meni ohi maalin. Kahdeksan minuutia myöhemmin Leicester rankaisi. Newcastle ei saanut purettua vapaapotkusta lähtenyttä keskitystä ja pallo päätyi Jamie Vardyn päähän. Hyökkääjä ohjasi sen vierelleen, josta Shinji Okazaki pamautti komealla saksipotkulla ketut 1-0-johtoon. Osuma oli japanilaisen ensimmäinen King Power Stadiumilla. Kolme minuuttia ensimmäisestä osumasta 2-0 oli hyvin lähellä, kun Marc Albighton rynnisti Newcastle-puolustuksen ohi päästen nokikkain Rob Elliottin kanssa. Laukaus meni kuitenkin hiukan oikealta ohi maalin ja tilanne säilyi samana. Newcastle painoi toisen jakson alkupuolella kovaa päälle. 61. minuutilla Jack Colback oli maalin edustalla hyvässä paikassa, mutta Pérez päätti ampua itse. Pallo kimmokkeen kautta sivuverkkoon ja Newcastlelle kulmapotku, jonka Schmeichel nyrkkeili pois omalta alueelta. Seitsemän minuuttia myöhemmin Daryl Janmaat pääsi koittamaan onneaan maalin edustalta, mutta hollantilaisen laukaus painui suoraan päin Leicester-vahtia. Newcastle ei lopulta saanut tasoitusta aikaiseksi, joten Leicesterille pisteet lukemin 1-0.

Valioliiga maanantaina

Leicester-Newcastle 1-0 (1-0) 1-0 Shinji Okazaki (25.)

LUE MYÖS: