Wengerillä selvä resepti illan otteluun – ”Ei tarvitse miettiä kovin paljon”
Kuva: Getty Images
Arsenal kohtaa tänä iltana Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa Barcelonan. Avausosa päättyi Lontoossa Barcan 2-0-voittoon, joten Arsenalin on tehtävä varsinaisella peliajalla ainakin kaksi maalia.
– Pelisuunnitelmamme ensimmäisessä osaottelussa ei ollut huono, mutta menetimme tasapainomme ja siitä meitä rangaistiin, Arsenal-manageri Arsène Wenger sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Olemme asemassa, jossa meidän ei tarvitse laskelmoida. Mielestäni meidän ei tarvitse miettiä kovin paljon. Meidän on tehtävä kaksi tai kolme maalia, mikä vaatii rynnistystä. Tiedämme, että meidän on hyökättävä.
Wenger oli selvästi plärännyt myös tilastoja, minkä vuoksi voitto Kataloniassa olisi arvokas.
– Olemme voittaneet kaikkialla muualla Euroopassa, mutta emme vielä täällä. Pelaajat haluavat yhdessä rintamassa antaa vahvan esityksen. Meillä on päällä huono putki, joten on tärkeää pysyä rauhallisena.
Hyökkäyspuheista huolimatta Wenger ymmärtää myös sen, että Barcelonaa vastaan on puolustettava huolellisesti.
– Barcelonan taikurit vaativat meiltä hyvää puolustuspelaamista. Meidän on tarjottava erityinen näytös Barcelonaa vastaan.
Lopuksi Wengeriltä kysyttiin pokaalittomuudesta. Jälleen alkaa näyttää siltä, että Gunners menettää otteensa eri kilpailuista.
– Tietysti me taistelemme mestaruuksista. Tällä hetkellä emme vain ole mestarisuosikkeja. Huolimatta haasteen vaikeudesta, Valioliiga on enemmän auki, kuin ihmiset luulevat. Mestarien liigasta taas ei voi koskaan tietää.
Arsenalin ja Barcelonan välinen ottelu alkaa klo 21.45 Suomen aikaa. Otteluennakon voi lukea tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta