Fabian Delph palaamassa pelikuntoon
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn keskikenttämies Fabian Delph on palaamassa pelikuntoon, ja on todennäköisesti manageri Manuel Pellegrinin käytettävissä maaottelutauon jälkeen. Akillesjänteen vammasta kärsinyt Delph kertoi tilanteestaan City TV:n haastattelussa.
– Vamma oli melko hankala, mutta olen joukkueen harjoituksissa mukana muutaman päivän sisällä. Olen täynnä intoa, ja toivottavasti mukana seuraavassa ottelussamme.
Cityn kausi ei ole sujunut täysin odotusten mukaan, mutta Delph uskoo suunnan voivan kääntyä vielä kertaalleen.
– Kausi on ollut meille melkoista vuoristorataa. Emme kuitenkaan voi muuta kuin pyrkiä ottamaan pisteet seuraavaksi Bournemouthilta, ja jatkaa voittojen tiellä loppuun asti. Jos pystymme siihen, kaikki on vielä mahdollista.
– Olemme nähneet hullujen juttujen tapahtuvan tällä kaudella, enkä usko että kaikkia ihmeellisyyksiä on vieläkään koettu.
Aston Villasta kohun saattelemana Cityyn kauden alla siirtynyt pelaaja on vuoteensa pääosin tyytyväinen.
– Loukkaantumisiani lukuun ottamatta kaikki on mennyt hyvin, joukkue ja kannattajat ovat ottaneet minut hienosti vastaan.
Seuraava iso haaste Citylle on Paris Saint-Germainin kohtaaminen Mestarien liigassa.
– Se on hieno joukkue, jolla on monta maailmanluokan tähteä, mutta sama pätee meihin. Jos pystymme noudattamaan omaa pelisuunnitelmaamme, en tiedä miksemme voisi selvitä otteluparista voittajana.
Lähteet: City TV, Manchester City
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- Manchester Unitedin Casemiro siirtymässä MLS:ään
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- Guardian: Arsenal antaa Mikel Artetalle huomattavan palkankorotuksen

- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä