Newcastlen maalivahdin kausi ohi
Newcastle on saanut maajoukkuetauolla pahimpia mahdollisia uutisia. Seuran maalivahti Rob Elliott loukkaantui eilisessä harjoitusottelussa Slovakiaa vastaan ja pohjoisirlantilainen on polven ristisidevamman myötä puoli vuotta sivussa.
– Sukelsin palloon samalla tavalla kuin harjoituksissakin. Tunsin saman tien kipua. Olin tarttunut polveeni ennen laskeutumista. Huomasin, että ristisiteet olivat menneet ja kyyneleet tulivat esille, Elliott kuvaili Newcastlen verkkosivuilla.
Tieto, että minulta jäisi väliin sekä loppukausi että EM-kisat toi tunteet pintaan. Tästä täytyy kuitenkin päästä yli ja on pysyttävä positiivisena.
Elliottilta jää loppukauden lisäksi väliin kesän Ranskan EM-turnaus. Ykkösvahti Tim Krulin ollessa myös sivussa pohjoisirlantilaisen tolppien välissä korvaa Karl Darlow.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Roberto De Zerbi halusi Chelsea-tähden Brightoniin: ”Aiheuttaa meille ongelmia”
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon

- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Michael Owen: Arsenalin on voitettava mestaruus – seuraavan mahdollisuuden saamisessa voi mennä pitkään
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa