Ranska Payet’n johdolla murskaavassa vedossa
Kuva: Getty Images
Tiistaina maaotteluita pelattiin neljällä eri mantereella. Katsotaan, miten Valioliiga-pelaajat pärjäsivät.
Senegal jatkoi Afrikan mestaruusturnauksen karsinnoissa puhtaalla pelillä ja kiitos tästä kuuluu Pape Souarélle. Crystal Palacen laitapuolustaja laukoi avausjakson lopulla Nigeristä 1-2-voiton ratkaisseen osuman. Samoissa karsinnoissa maalin makuun pääsi myös Max Gradel. Bournemouth-laituri iski 1-1-tasatulokseen päättyneessä ottelussa Sudania vastaan Norsunluurannikon ainoan osuman.
Euroopassa pelattiin tiistaina vain harjoitusmaaotteluita. Virossa Aleksandar Kolarov pääsi ratkaisemaan Serbialle vierasvoiton. Manchester Cityn laitapuolustaja pamautti osumansa viimeisellä kymmenminuuttisella. Irlannissa sekä Southamptonin Shane Long että West Bromwichin James McClean osuivat kolmen minuutin sisään rangaistuspotkusta. Tästä huolimatta kotipelissä Slovakiaa vastaan oli tyytyminen 2-2-tasatulokseen.
Romelu Lukakun maali ei riittänyt Belgialle, kun joukkue taipui vieraissa 2-1-numeroin Portugalille. Everton-hyökkääjä iski kavennuksen toisen jakson alkupuolella veljensä Jordan Lukakun syötöstä. Myös Mesut Özil pääsi maalin makuun, kun Saksa höykytti 4-1-numeroin kotinurmellaan Italiaa. Arsenalin keskikenttäpelaaja viimeisteli rangaistuspotkulta joukkueensa viimeisen osuman.
Leicesterin Jamie Vardyn osumasta huolimatta Englanti joutui taipumaan kotinurmellaan 1-2-numeroin Hollannille. Three Lions päästi molemmat maalinsa toisella jaksolla. Sen sijaan Vardyn joukkuetoveri Leicesteristä N’Golo Kanté pääsi juhlimaan voittoa Ranskan paidassa Venäjän kaaduttua 4-2-numeroin Keskikenttäpelaajan lisäksi Valioliiga-pelaajista Les Bleus’n paidassa maalinteossa onnistui West Hamin Dimitri Payet
Bournemouthin Matt Ritchie oli avainroolissa Skotlannin 1-0-voitossa Tanskasta. Laituri pamautti voittomaalin jo kahdeksannella minuutilla.
Yöllä pelattiin vielä Amerikassa. Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa Alexis Sánchezin Chile otti selkeän 1-4-vierasvoiton Venezuelasta. Arsenal-hyökkääjä alusti joukkueensa ensimmäisen ja viimeisen osuman. Yhdysvaltojen väreissä maalin makuun pääsi Geoff Cameron. Stoke-toppari laittoi sisään avausjakson toisen osuman Guatemalan kaaduttua 4-0-lukemin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä