Bilic sanoo West Hamin olevan lähellä nuoren espanjalaisen kaappausta
Kuva: Getty Images
West Hamin manageri Slaven Bilic kertoi Crystal Palace -ottelua ennakoivan lehdistötilaisuuden lomassa, että seura on hyvin lähellä saada riveihinsä nuoren espanjalaishyökkääjä Toni Martinezin.
– Mikäli onnistumme kaupassa, saamme riveihimme yhden Valencian kirkkaimmista nuorista hyökkääjätähdistä.
18-vuotias Martinez pelaa Valencian nuorisojoukkueessa, ja edustaa Espanjaa alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
Nykyisen joukkueen tilanteesta ennen Lontoon paikallisottelua Bilicillä oli lähinnä positiivista kerrottavaa.
– Emme olisi välttämättä halunneet maaottelutaukoa tähän väliin. Toisaalta kuitenkin myös me olemme pelanneet paljon, joten lepo tuli joillekin pelaajille tarpeeseen. Osa maajoukkuekomennuksilla olleista ei ole vielä palannut, yksi heistä on Victor Moses.
– James Tomkins on taas pelikunnossa, ja oikeastaan ainoat poissaolijat ovat loukkaantuneet James Collins ja Sam Byram.
Dimitri Payet onnistui loistavasti Ranskan paidassa Valioliigasta pidetyn tauon aikana.
– Se on hyväksi hänelle, ja hyväksi West Hamille. Hänen itseluottamuksensa oli korkealla jo ennen maaotteluita, ja niiden jälkeen se on vielä korkeammalla. Dimitri harjoitteli huippupelaajien kanssa, huippuvalmentajan alaisuudessa. Luulen, että hänen tilanteensa maajoukkueen suhteen parani melkoisesti viime otteluiden tuloksena.
Viikonlopun vastustajaa Bilic käytti esimerkkinä pelin kovuudesta ja päivän kunnon merkityksestä Englannissa.
– Palacen vuosi on alkanut loistavasti FA Cupissa, he ovat mukana semifinaaleissa. Toisaalta Valioliigassa he eivät ole voittaneet 13 otteluun.
Lähde: West Ham
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista

- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”