Newcastlelle elintärkeät pisteet – Berahino epäonnensoturina Watfordin voitossa
Lauantain alkuillassa Valioliigaa pelattiin neljällä eri paikkakunnalla.
Goodison Parkilla Everton isännöi Southamptonia. Ensimmäisen puoliajan jäätyä maalittomaksi, saatiin ensimmäistä osumaa odottaa aina 68. minuutille saakka, jolloin Toffeesin Ramiro Funes Mori siirsi isännät johtoon. Evertonin ilo jäi kuitenkin lyhyeksi Sadio Manén tasoitettua ottelun kahdeksan minuuttia myöhemmin. Pisteet jaettiin 1-1-tuloksella.
Old Traffordilla Manchester United haki isoja pisteitä Aston Villan kustannuksella. Ennen tätä iltaa ero neljäntenä sijalla olevaan Manchester Cityyn oli neljä pistettä. United sai kammettua itselleen voiton Marcus Rashfordin osumalla, joten nyt Manchesterin seurat erottaa ainoastaan piste. City kohtaa myöhemmin illalla Chelsean.
Putoamisviivan alapuolella värjöttelevä Newcastle onnistui ryöväämään kolme pistettä Swansealta. Magpies kaatoi walesilaiset 3-0-lukemin. Maalinteossa isänniltä onnistuivat Jamaal Lascelles, Mousa Sissoko ja Andros Townsend. Eroa Norwichiin on nyt kolme pistettä.
The Hawthornsilla todistettiin Saido Berahinon epäonnen päivää. Nuori englantilainen epäonnistui kahdesti rangaistuspotkussaan Watfordia vastaan. Epäonnistumisten myötä Herhiläiset veivät West Bromilta täydeet pisteet Ben Watsonin maalilla.
Valioliiga lauantaina
Norwich-Sunderland 0-3 (0-1) 0-1 Fabio Borini rp. (41.) 0-2 Jermain Defoe (53.) 0-3 Duncan Watmore (90+1.) Everton-Southampton 1-1 (0-0) 1-0 Ramiro Funes Mori (68.) 1-1 Sadio Mané (76.) Manchester United-Aston Villa 1-0 (1-0) 1-0 Marcus Rashford (32.) Newcastle-Swansea 3-0 (1-0) 1-0 Jamaal Lascelles (40.) 2-0 Mousa Sissoko (82.) 3-0 Andros Townsend (89.) West Bromwich-Watford 0-1 (0-1) 0-1 Ben Watson (27.) epäonnistunut rp, Saido Berahino (67.) epäonnistunut rp, Saido Berahino (87.) Chelsea-Manchester City klo 19.30LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta