Ranieri vieraili kahdesti pelaajansa syntymäpäivillä – ”Claudio on mahtava persoona”
Leicester-puolustaja Christian Fuchs vietti hiljattain 30-vuotissyntymäpäiviään. Juhlat järjestettiin muutama päivä ennen viime viikonlopun voittoisaa Sunderland-ottelua.
Leicesterin organisaatiossa työskentelevä Jon Sanders lähetti kutsun juhliin myös manageri Claudio Ranierille. Sanders pyysi Ranieria piipahtamaan juhlissa edes pikaisesti. Italialaisvalmentaja oli ilmeisesti erehtynyt päivästä ja saapui tyhjään huoneeseen päivää ennen virallista juhlaa.
– Hän otti yhteyttä Joniin ja kysyi: ”Helvetti Sando, missä juhlat ovat? Olen käynyt ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa, eikä täällä ole ketään!”, Fuchs kertoi nauraen.
– Seuraavana iltana nostin Claudion valokeilaan, koska halusin hänen kertovan tarinan kaikille paikalla oleville. Pidin pienen puheen, sitten pyysin hänet lavalle. Hän sanoi, että Jon Sanders tekee töitä tästä lähtien ainoastaan akatemian kanssa.
– Lopulta Claudio saapui kahdesti syntymäpäivilleni ja se on vieläkin isompi kunnia. En voinut uskoa, että hän oli siellä – luulen, ettei monikaan manageri saapuisi paikalle. Hän hymyili, nautti juhlista, eikä ollut huolissaan, kun join lasillisen tai kaksi punaviiniä. Claudio on mahtava persoona.
Leicesterin taival kohti Valioliiga-mestaruutta jatkuu sunnuntaina, kun joukkue kohtaa iltapäivällä pelattavassa ottelussa West Hamin (ennakko).
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”