Pulis: ”Uskon lähes kaikkien paitsi Leicesterin näkevän kauden menetettynä mahdollisuutena”
Kuva: Getty Images
West Bromwichin manageri Tony Pulis puhui medialle ennen Arsenal-kohtaamista. Hän näkee, että kausi on ollut pettymys myös muille seuroille kuin Albionin torstai-illan vastustajalle.
Pulis ei ole ikinä voittanut Arsenalia vieraskentällä, mutta muistuttaa tilastonsa seuraa vastaan olevan silti melko hyvä.
– Olisi luonnollisesti mukava muuttaa noita tilastoja. Kotikentällä olen kyllä saanut hyviä tuloksia heitä vastaan.
Kysyttäessä onko nyt hyvä hetki historian kääntämiseen, Arsenalin loppukauden ollessa huonossa kurssissa, kokenut valmentaja kääntää puheen laajempaan perspektiiviin.
– En tiedä, onko heidän kautensa loppu oikeastaan niin huono. Hyvänä päivänä Arsenal voi voittaa minkä tahansa joukkueen maailmassa. Heillä on ollut huonoa tuuria loukkaantumisten kanssa, paremmalla onnella heillä olisi ollut todella hyvä mahdollisuus voittaa Valioliiga.
– Tiedän, että Arsène Wenger on pettynyt joukkueen kyvyttömyyteen pelata jatkuvasti korkealla tasolla, mutta tilanne on sama kaikkien joukkueiden kohdalla, Leicesteriä lukuunottamatta. En usko, että vain Arsenal ja sen kannattajat pitävät kautta menetettynä mahdollisuutena. Leicester ja Tottenham ovat pystyneet pitämään tasonsa läpi kauden paljon paremmin kuin yksikään muu joukkue, siksi ne ovat sijoilla yksi ja kaksi.
Saido Berahino epäonnistui rangaistuslaukauksessa kahteen otteseen edellisessä West Bromwichin ottelussa. Pulis uskoo hänen edelleen silti olevan luottamuksen arvoinen.
– Nämä kokemukset vain kasvattavat hänen luottamustaan. Olen varma että hän ampuu seuraavan verkon perukoille. Hän on loistava pelaaja, vaikka tämä kausi onkin ollut hänelle raskasta vuoristorataa.
Lähde: West Bromwich
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin