West Ham jättämässä Boleyn Groundin tyylillä
Kuva: Getty Images
West Ham pelaa viimeistä kaikkiaan 112 kaudestaan Boleyn Groundilla. Sen kotiareena on ensi syksystä alkaen Lontoon vuoden 2012 järjestämissä kesäolympialaisissa käytetty stadion Stratfordissa. Lähtö useammalle sukupolvelle tutuksi tulleelta kotikentältä on tapahtumassa tyylillä.
Kroatialaisen, itsekin aikanaan seurassa pelanneen Slaven Bilicin valmennuksessa Hammers on kyennyt kuluvan kauden aikana tukevoittamaan jo entisestään vahvaa identiteettiään. Se on juhlistanut samalla niin oman kasvattinsa Mark Noblen pitkää uraa seurassa, kuin myös Dimitri Payet:n nousua Valioliigan seuratuimpien pelaajien joukkoon.
Eilen joukkue katkaisi tasapeliputkensa voittamalla Watfordin nimenomaan kotikentällään 3-1. Kahden kapteeni Noblen upottaman rankkarin myötä se teki myös vielä yhden Boleyn Groundin ennätyksen; ottelu oli viidestoista perättäinen kotipeli liigassa ilman tappiota. West Ham on FA Cupia lukuunottamatta hävinnyt kotonaan viimeksi viime elokuussa. Kotiotteluita on kaudella jäljellä enää kaksi, toisessa asettuu vastaan Swansea, toisessa sarjasijoituksista West Hamin kanssa tiukasti kilpaileva Manchester United.
– Viimeinen vuosi Boleynilla on ollut uskomaton, sanoo Noble.
– Ennätys on mahtava saavutus, ja haluamme pitää asiat tällaisessa kurssissa. Meitä on matkan varrella auttanut kova työ, päättäväisyys ja taito. Se, että olen saanut omalta osaltani johtaa poikia tällaisella kaudella, on fantastista. Katsotaan mihin kaikki riittää kauden loputtua.
Pitkä taistelu siitä, mikä seura saa Olympiastadionin käyttöönsä, päättyi siis West Hamin voittoon. Siirto ei ole missään mielessä pieni projekti, mutta ainakin seuran kurssi kokonaisuudessaan näyttää hyvältä. Nähtäväksi jää, onnistuvatko massiivisen stadionin kamerat ensi kaudellakin poimimaan Russell Brandin reaktioita Hammersin peliin, ja onko sukulaistensa kautta Hammersin kannattajaksi tunnustautuneella Barack Obamalla aikaa vierailla otteluissa. Ja tietenkin se, miten saippuakuplat käyttäytyvät uudella kotiareenalla.
Lähteet: Premier League, West Ham
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia