Valioliigassa on varmistunut vasta se, että Aston Villa putoaa sarjaporrasta alemmas. Poimintanamme tältä kierrokselta hyvin merkittävä peli Stadium Of Lightilla.

Lähtökohdat

Vierasjoukkue Arsenal on menettänyt otteen mestaruustaistosta, mutta ei toisaalta myöskään vielä varmistanut sijoittumistaan neljän parhaan joukkoon. Sunderlandin panokset ovat vielä kovemmat; se tarvitsee kipeästi pisteitä säilyäkseen Valioliigassa myös ensi kaudella.

Black Cats on ennen kierrosta edelleen putoajan paikalla, pisteen päässä ottelun enemmän pelanneesta Norwichista. Sen lähin kilpailija niin pistemielessä kuin myös maantieteellisesti on Newcastle, joka pelaa lauantaina vieraissa Liverpoolia vastaan. Ennen kierrosta vanhoja vihollisia erottaa myös vain yksi piste.

Kokoonpanotilanteet

Arsenal selvisi torstain kotivoitostaan West Bromwichia vastaan ilman uusia loukkaantumisia. Sen riveistä puuttuvat silti edelleen Santi Cazorla, Alex Oxlade-Chamberlain, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös Jack Wilshere, joka on pelannut koko vuoden kestäneen sairauslomansa jälkeen kaksi ottelua seuran alle 21-vuotiaiden miehistössä. Tomas Rosicky on samoin palautellut kuntoaan reservien kanssa, ja saattaa olla joukkueen mukana.

Kotijoukkueen puolella voitokkaasta Norwich-ottelusta poissa olleet Jack Rodwell ja Jeremain Lens palaavat kokoonpanoon. Sam Allardyce kertoi keskiviikkona kaikkien pelaajiensa olevan kunnossa.

Edelliset ottelut

Sunderland:

  • Norwich-Sunderland 0-3 (Valioliiga)
  • Sunderland-Leicester 0-2 (Valioliiga)
  • Sunderland-West Bromwich 0-0 (Valioliiga)

Arsenal:

  • Arsenal-West Bromwich 2-0 (Valioliiga)
  • Arsenal-Crystal Palace 1-1 (Valioliiga)
  • West Ham-Arsenal 3-3 (Valioliiga)

Viimeisin keskinäinen ottelu

Arsenal-Sunderland 3-1 (FA Cup, 9.1.2016)

Yhteinen historia

Seurat kohtasivat ensimmäistä kertaa jo vuonna 1893, jolloin Arsenalin nimessä oli etuliite Royal. Tuolloin pelatussa FA Cupin pelissä Sunderland vei voiton 6-0. Pitkän yhteisen historian saatossa Sunderland on voittanut 49 kertaa, Arsenal 60. Tasapelien määrä on suuri – ottelut ovat päättyneet ratkaisemattomina kaikkiaan 40 otteeseen.

Tilastoniiloille

Viimeisillä neljällä Valioliiga-vierailullaan Stadium Of Lightille Aaron Ramsey on tehnyt kolme maalia. Olivier Giroud teki debyyttinsä sarjassa Sunderlandia vastaan, ja on osunut neljässä näiden joukkueiden välisessä ottelussa neljästi.

Tulessa

Loukkaantumisestaan viimein täyteen kuntoon toipunut Alexis Sánchez teki joukkueensa molemmat maalit torstaina West Bromwichin verkkoon, osuen myös tätä edeltäneillä kierroksilla Crystal Palacea ja West Hamia vastaan. Myös edellisen kerran, kun Sunderland ja Arsenal kohtasivat ensin mainitun kotistadionilla (25.10.2014, lopputulos 0-2) chileläinen teki ottelun maalit.

Jäässä

Joidenkin tilastojen mukaan Arsenalin voittoprosentti on korkeampi silloin, kun Theo Walcott on sen aloituskokoonpanossa. Joukkueen korkeinta viikkopalkkaa nauttivan pelaajan paikka ei tästä huolimatta todellakaan ole tällä hetkellä avauksessa, monien mielestä ei edes penkillä.

Ratkaisun paikka

Ottelulla on molemmille joukkueille vielä paljon merkitystä, eikä kummallekaan tasapeli ole tyydyttävä tulos. Sunderlandin pelaajien tahtotilan on oltava korkein mahdollinen jokaisessa jäljellä olevassa pelissä, ja sitä se varmasti on tässäkin. Arsenal ei tule saamaan pistettäkään ottelusta, mikäli sen pelaajat esiintyvät kentällä himmennetyin lyhdyin. Ratkaisun paikka on korvien välissä.

Arvio

Vierailijan pelaajat löytävät itsekunnioituksensa Sánchezin johdolla. Syöttöennätystä jahtaava Mesut Özil pääsee jälleen pöytäkirjoihin avaamalla ainakin yhden riittävän paikan maalintekoon. Kaikki tai ei mitään -tyyppisen asetelman vuoksi maaleja nähdään, ja ottelu päättyy 2-4.