Liverpool pelaa ensimmäisen osan Eurooppa-liigan välierästään Villarrealia vastaan vieraskentällä torstaina. Konkaripuolustaja Kolo Touré sanoo olevansa valmis otteluun, mikäli manageri Jürgen Klopp hänet siihen nimeää. – Jos minut kutsutaan otteluun, olen tietenkin iloinen. Mielestäni sain hyviä asioita aikaan Newcastlea vastaan. Nyt tarvitsen vain palautumista, ja olen henkisesti valmis. Touré pelasi täydet minuutit ottelussa, jossa putoamista vastaan kynsin hampain taisteleva Newcastle nousi kahden maalin takaa tasatulokseen. – Martin Skrtel on myös käytettävissä, minkä lisäksi Lucas Leiva voi pelata puolustuksessakin, norsunluurannikkolainen laskeskee. Mamadou Sakho on poissa Kloppin käytettävissä olevasta miehistöstä doping-tutkintansa vuoksi. – Minulle tärkeintä on seura ja joukkue. Näistä tulee kaksi isoa ottelua, ja kaikkien on tehtävä voitavansa joukkueen eteen. Meiltä puuttuu muutamia tärkeitä pelaajia. On rankkaa pelata ilman kavereita, mutta olemme näyttäneet että joukkueessa on voimaa. Lähde: Liverpool

LUE MYÖS: