Defoe odottaa huikean tunnelman jatkuvan Stadium Of Lightilla
Kuva: Getty Images
Sunderland osoitti lauantain Chelsea-voitollaan haluavansa todella pitää paikkansa Valioliigassa. Kun Newcastle samaan aikaan jäi maalittomaan tasapeliin Aston Villan kanssa, on Black Catsilla todella hyvät lähtökohdat keskiviikon kotikohtaamiseen Evertonin kanssa. Se on pisteen Harakoita edellä, ja sillä on edelleen yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Kahden sinisen joukkueen peräkkäin lyömiseen tähtäävän Sunderlandin voittomaalin lauantaina iskenyt Jermain Defoe vakuuttaa joukkueensa jalkojen olevan maan pinnalla, mutta odottaa hurjaa tunnelmaa huomiseen peliin.
– Nousumme voittoon tuntui todella mahtavalta, mutta tarvitsemme edelleen yhden voiton. Vaikka kohtalo on nyt omissa käsissämme, keskittymisen ja taistelutahdon täytyy olla korkeammalla kuin koskaan.
Hyökkääjä kertoo saaneensa vastustajan veteraanipakilta palautetta jo Chelsea-ottelun alussa.
– Noin viiden minuutin pelin jälkeen John Terry sanoi minulle ”Wow, what a start!”. Kertoo jotain intensiteetistämme, kun maailman parhaita vastaan pelannut konkari kommentoi noin.
Sunderlandin kannattajat olivat luonnollisesti ekstaattisessa tilassa joukkueensa viikonlopun nousun johdosta. Defoe toivoo saman jatkuvan huomenna.
– Odotamme innolla Stadium Of Lightin tunnelmaa, sillä jos se on samalla tasolla kuin lauantaina, meidän mahdollisuutemme ovat hyvät.
Helpolla tarvittava voitto ei kokeneen pelaajan käsityksen mukaan missään nimessä silti tule.
– Everton on huippujoukkue, täynnä maajoukkuepelaajia. Mutta kun taistelemme kaikin voimin, ja tuomme kentälle itsestämme aivan kaiken, pisteet ovat otettavissa.
Lähde: Sunderland
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton