Vahvistus: Granit Xhaka Arsenaliin
Kuva: Getty Images
Arsenal on tehnyt kesän ensimmäisen hankintansa. Seura vahvisti tänään sveitsiläisen keskikenttäpelaaja Granit Xhakan siirtyvän Borussia Mönchengladbachista Emiratesille pitkällä sopimuksella.
23-vuotias Xhaka toimi Bundesliigassa päättyneellä kaudella neljänneksi sijoittuneen Mönchengladbachin kapteenina. Hän siirtyi perinteikkääseen saksalaisseuraan neljä vuotta sitten FC Baselista, käytyään läpi sen juniorikoulun. Baselissa hän ehti voittaa Sveitsin liigan kahdesti, ja cupin kertaalleen.
– Xhaka on nuori pelaaja, jolla on kuitenkin jo reilusti kokemusta sekä Bundesliigasta että Mestarien liigasta, sanoi manageri Arsène Wenger.
– Olemme seuranneet häntä jo pitkään, ja tiedämme että hän tuo laatua joukkueeseemme.
Xhaka on jo läpikäynyt Arsenalin lääkärintarkastuksen, ja liittyy joukkueeseen Euroopan mestaruuskisojen jälkeen. Hän teki päättyneellä Bundesliiga-kaudella kolme maalia, ja syötti yhden. Mestarien liigaa hän pelasi kaudella viidessä ottelussa, joissa antoi yhden maalisyötön.
Siirron summaa ei olla julkistettu, mutta sen arvioidaan olevan hieman yli 30 miljoonaa euroa.
Juttua muokattu 25.5.2016 klo 15.50
Lähde: Arsenal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”