Vahvistus: José Mourinholle ensimmäinen hankinta Manchester Unitediin
Kuva: Getty Images
Villarrealin Eric Bailly siirtyy Manchester Unitediin. Englantilaisseura vahvisti tiedon verkkosivuillaan. Siirto vaatii vielä työluvan saamisen.
Unitedin tiedotteen mukaan Bailly allekirjoitti nelivuotisen sopimuksen. Lisäksi sopimukseen sisältyy optio kahdesta lisävuodesta.
– Manchester Unitediin siirtyminen on toteen käynyt unelma. Jalkapallon pelaaminen korkeimmalla tasolla on sitä, mitä olen aina halunnut tehdä, Bailly sanoi tiedotteessa.
– Eric on nuori toppari, jolla on luontaista lahjakkuutta. Hän on kehittynyt hyvin, ja hänellä on potentiaalia kasvaa yhdeksi parhaista, United-manageri José Mourinho puolestaan sanaili.
22-vuotias Bailly on Espanyolin kasvatti. Norsunluurannikkolainen siirtyi vuoden 2015 tammikuussa Villarrealiin. Päättyneellä kaudella pelejä kertyi kaikki kilpailut mukaan lukien 35. Kaiken kaikkiaan Bailly on ehtinyt pelata urallaan 40 ottelua Espanjan pääsarjassa.
Toimittajan sana
Bailly on mielenkiintoinen hankinta. 187-senttinen nuorukainen on atleettinen ja sikäli toppariksi nopea. Tarvittaessa Bailly pystyy pelaamaan laitapakkina sekä oikealla että vasemmalla, mutta Mourinhon ryhmässä hänet asetettaneen ”omalle paikalleen” toppariksi. On hyvin mahdollista, että Bailly nousee ensi kaudella suoraan avaukseen Chris Smallingin rinnalle. Samalla esimerkiksi Daley Blind vapautuisi keskikentän pohjalle.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty