Huligaanit mellastivat EM-kisoissa – kahdelle brittifanille vankeutta

Kaksi englantilaista jalkapallofania on pidätetty Ranskan Marseillessa väkivaltaisuuksien takia.
Englantilaiset Alexander Booth, 20, ja Ian Hepworth, 41, ovat saaneet kahden ja kolmen kuukauden vankeustuomiot. Kaksikko on saanut viikonlopun väkivaltaisuuksien vuoksi myös porttikiellon Ranskaan.
Booth ja Hepworth olivat ensimmäiset käsiteltävät tapaukset Ranskan satamakaupungissa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Välikohtauksessa yksi kannattaja kärsi päävammoja.
UEFA uhkaa sulkea Englannin ja Venäjän ulos EM-kisoista, jos tällaista tapahtuu uudelleen (lue uutinen).
Booth vangittiin kahdeksi kuukaudeksi hänen heitettyään pullolla poliisia, jonka lisäksi hän sai kahden vuoden kiellon Ranskaan. Hepworth puolestaan sai kolmen kuukauden rangaistuksen samasta rikoksesta sekä saman kiellon.
Booth kertoi oikeudessa ennen asian käsittelyä.
– Haluan sanoa anteeksi poliisille ja ihmisille ja Marseillen kaupungille. Tämä ei ole minun tapaistani: En ole väkivaltainen ihminen. Rakastan työtäni ja perhettäni. En ole koskaan ollut mukana jalkapallohuliganismissa.
– Olin väärässä paikassa väärään aikaan.
”En ole koskaan ollut ongelmissa poliisin kanssa”
Boothia syytettiin muovipullon heittämisestä poliisia kohti. Hän sanoi, että se on saattanut näyttää siltä, kuin se olisi suunnattu poliisia kohti, mutta se ei ollut.
– En ole koskaan ollut ongelmissa poliisin kanssa. Kunnioitan poliisia hyvin paljon.
Myös Hepworthia syytettiin pullon heitosta poliisia kohden, jonka jälkeen hän oli kävellyt eteenpäin poimien toisen pullon. Hän väitti, ettei muista, mitä oli tapahtunut.
Loukkaantunut englantilaisfani, Andrew Bache, 50, oli kriittisessä tilassa ranskalaisessa sairaalassa tappelun jälkeen. Hän joutui rautakangilla varustautuneiden venäläisten uhriksi.
Englannin manageri Roy Hodgson ja kapteeni Wayne Rooney ovat vedonneet suoraan faneille pysyä poissa ongelmista (uutinen).
Lähde: The Guardian
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”