Huligaanit mellastivat EM-kisoissa – kahdelle brittifanille vankeutta
Kuva: Getty Images
Kaksi englantilaista jalkapallofania on pidätetty Ranskan Marseillessa väkivaltaisuuksien takia.
Englantilaiset Alexander Booth, 20, ja Ian Hepworth, 41, ovat saaneet kahden ja kolmen kuukauden vankeustuomiot. Kaksikko on saanut viikonlopun väkivaltaisuuksien vuoksi myös porttikiellon Ranskaan.
Booth ja Hepworth olivat ensimmäiset käsiteltävät tapaukset Ranskan satamakaupungissa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Välikohtauksessa yksi kannattaja kärsi päävammoja.
UEFA uhkaa sulkea Englannin ja Venäjän ulos EM-kisoista, jos tällaista tapahtuu uudelleen (lue uutinen).
Booth vangittiin kahdeksi kuukaudeksi hänen heitettyään pullolla poliisia, jonka lisäksi hän sai kahden vuoden kiellon Ranskaan. Hepworth puolestaan sai kolmen kuukauden rangaistuksen samasta rikoksesta sekä saman kiellon.
Booth kertoi oikeudessa ennen asian käsittelyä.
– Haluan sanoa anteeksi poliisille ja ihmisille ja Marseillen kaupungille. Tämä ei ole minun tapaistani: En ole väkivaltainen ihminen. Rakastan työtäni ja perhettäni. En ole koskaan ollut mukana jalkapallohuliganismissa.
– Olin väärässä paikassa väärään aikaan.
”En ole koskaan ollut ongelmissa poliisin kanssa”
Boothia syytettiin muovipullon heittämisestä poliisia kohti. Hän sanoi, että se on saattanut näyttää siltä, kuin se olisi suunnattu poliisia kohti, mutta se ei ollut. – En ole koskaan ollut ongelmissa poliisin kanssa. Kunnioitan poliisia hyvin paljon. Myös Hepworthia syytettiin pullon heitosta poliisia kohden, jonka jälkeen hän oli kävellyt eteenpäin poimien toisen pullon. Hän väitti, ettei muista, mitä oli tapahtunut. Loukkaantunut englantilaisfani, Andrew Bache, 50, oli kriittisessä tilassa ranskalaisessa sairaalassa tappelun jälkeen. Hän joutui rautakangilla varustautuneiden venäläisten uhriksi. Englannin manageri Roy Hodgson ja kapteeni Wayne Rooney ovat vedonneet suoraan faneille pysyä poissa ongelmista (uutinen). Lähde: The GuardianLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin