QPR yritti karsia palkkakuluja – keskikenttäpelaajan myynti kariutui lääkärintarkastukseen

Queens Park Rangersin yritys myydä Sandro Portugaliin on epäonnistunut.
Sandro oli jo hyväksynyt kolmen vuoden sopimuksen Sporting Lissaboniin, ja seurat olivat päässeet yhteisymmärrykseen 1,9 miljoonan euron kauppasummasta. Siirto kuitenkin kariutui lääkärintarkastukseen, jossa Sandron polvivamma paljastui. Asiasta kertoi The Independent.
27-vuotias Sandro siirtyi kaksi vuotta sitten Tottenhamista QPR:ään. Tuolloin siirtokorvaus oli 7,5 miljoonaa euroa. Lontoolaisseura on valmis myymään Sandron merkittävästi halvemmalla eteenpäin, sillä keskikenttäpelaaja nostaa QPR:ssä tuhtia, 63 000 euron, viikkopalkkaa.
Viime kevääksi QPR sai lainattua Sandron West Bromwichiin. The Independentin tietojen mukaan WBA:lla oli mahdollisuus lunastaa brasilialainen kauden päätteeksi itselleen viidellä miljoonalla eurolla. West Brom ei innostunut mahdollisuudesta.
QPR on yrittänyt päästä palkkakuninkaistaan eroon siitä lähtien, kun joukkue putosi Valioliigasta Mestaruussarjaan kauden 2014-15 päätteeksi. Charlie Austinin seura onnistui myymään tammikuussa Southamptoniin, ja Robert Greenin sopimus päättyy kuun vaihteessa. Hänelle QPR ei enää tarjoa jatkoa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”