Raheem Sterling saanut Englannin vihat niskaansa – ”Buuaaminen satuttaa”
Kuva: Getty Images
Raheem Sterlingin tilanne puhuttaa Englannissa. 21-vuotias laitahyökkääjä on saanut kosolti buuauksia osakseen EM-kisoissa.
The Guardian kirjoittaa verkkosivuillaan, kuinka Sterlingin itseluottamus on pohjalukemissa. Nuorukainen seuraa jatkuvasti sosiaalista mediaa, jossa hänen otteitaan on kritisoitu hyvinkin rumasti. The Guardianin mukaan Sterling kokee, että kannattajat ovat tehneet hänestä syntipukin Englannin heikohkoille tuloksille.
– Ei ole mukavaa nähdä, kun Steringin kaltaisille ihmisille buuataan – se satuttaa, Englannin apuvalmentaja Ray Lewington sanoi ennen Slovakia-ottelua.
– Ihmiset luulevat, että nämä ihmiset tienaavat valtavia rahamääriä, eikä heillä ole tunteita. Se on täysin päinvastoin. He ovat ihmisiä ja heillä on tunteet. Erityisesti silloin (tunteet ovat pinnassa), kun he ovat nuoria ja yrittävät etsiä paikkaansa.
– Nuoret pelaajat kärsivät välillä itseluottamuksen puutteesta. Toisessa ottelussamme hän (Sterling) vaikutti vähän hermostuneelta. Hän ei tehnyt niitä asioita, joita hän teki ensimmäisessä ottelussa. Mutta meillä on luottoa häneen, hän on mainio poika.
Englanti kohtaa maanantai-iltana neljännesvälierissä Islannin. Moni Slovakia-ottelussa peliaikaa saanut joutunee takaisin vaihtopenkille. The Guardianin tietojen mukaan on epätodennäköistä, että Sterling olisi avauksessa.
LUE MYÖS:
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana