Italia-luotsi pettyneenä: ”Se oli aina Conte vastaan muut”
Kuva: Getty Images
Italian päävalmentaja Antonio Conte kommentoi Italian pudottua Saksalle lauantaina, ettei hän ole koskaan saanut tukea edes medialta. Italialaisluotsi kertoi kuitenkin nauttineensa kahdesta vuodestaan maan päävalmentajana.
Italia taisteli tiukasti ottelussa Saksaa vastaan, ja kesti 120 minuuttia Bordeaux’ssa. Surkeatasoinen, mutta jännittävä rangaistuspotkukilpailu päättyi vasta 18 laukojan kohdalla. Italian Matteo Darmian epäonnistui, kun puolestaan Saksan Jonas Hector onnistui omassa yrityksessään. Näin ollen Saksa jatkaa matkaansa EM-välieriin.
Conte siirtyy pian Chelsean päävalmentajaksi, mutta hän kävi lehdistötilaisuudessa hieman läpi urakkaansa Italian peräsimessä.
– En nähnyt ketään minun rinnallani, mediaa, tai ketä tahansa, se oli aina Conte vastaan muut. Olen aina taistellut maajoukkueen eteen, en itseni, Conte sanoi goal.comin mukaan.
– Jos olen rehellinen, en ole koskaan tuntenut tukea keltään. Italian jalkapalloliiton puheenjohtaja on aina ollut vierelläni, mutta hän ei voi tehdä paljoa. Minun päätökseni on tehty, se on sääli, koska olemme luoneet perheen. Minä toivon, että se, mitä jätimme jälkeemme, voi kantaa hedelmää (tulevaisuudessa).
Siirto Chelseaan ollut pitkään tiedossa
Conte myönsi aluksi, että hän olisi halunnut jatkaa työtään Italian päävalmentajana, mutta on myös innoissaan tulevasta haasteestaan Englannissa. – Päätös jättää maajoukkue kahden vuoden jälkeen tehtiin ennen turnausta. Marraskuussa luulin jatkavani, mutta kun tein päätöksen olla jatkamatta maajoukkueessa, kerroin puheenjohtajalle päätöksestäni. Minulla oli loistava tilaisuus siirtyä Chelseaan ja hän hyväksyi sen. Nyt on ilo aloittaa tämä erittäin jännittävä seikkailu. Conte pitää viikon mittaisen loman välissä ennen siirtymistään tuleviin tehtäviin Chelsean peräsimessä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan