Tilastot vahvistavat jalkapallon olevan edelleen joukkuepeli – varoitukset vievät kärkinimiä välieristä

Whoscored-sivusto on listannut tilastollisesti parhaiten onnistuneita pelaajia Ranskan Euroopan mestaruuskisojen neljännesfinaaleissa. Yhdeksästä oman tilastonsa kärkinimestä vain neljä on enää jatkossa mukana turnauksessa. Heistäkin Walesin Aaron Ramsey ja Saksan Mats Hummels ovat kahden varoituksen myötä poissa joukkueittensa välieräotteluista. Lue varoitusjärjestelmään liittyvä uutiskommenttimme täältä.
Välierien pelikiellot näkynevät näiden tilastojen valossa nimenomaan Saksan ja Walesin keskikentällä ja puolustuspäässä. Yhdeksän tilaston kärjessä komeilee neljä jo pudonneen Belgian pelaajaa; Marouane Fellaini ehti puolivälierässä voittaa kymmenen pääpallotaistelua, Jason Denayer tehdä neljä taklausta, ja Thibaut Courtois ottaa tililleen neljä torjuntaa. Belgia hävisi pelinsä Walesille. Puola puolestaan putosi rangaistuslaukauskilpailun jälkeen ottelussa Portugalia vastaan. Sen pelaajista Kamil Glik suoritti taistelussa 12 onnistutta purkua, Artur Jerdrzejczyk viisi katkoa. Tilastot on koottu otteluiden varsinaisilta peliajoilta.
Välieriin selvinneistä joukkueista vailla edustajaa tilastokärjissä on vain Ranska, jonka pelaajiston kesken tehtävät ovat siis tässä valossa jakautuneet muita tasaisemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Athletic: Luis Díaz haluaa jättää Liverpoolin
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Neuvottelut käynnissä – Ashley Young saattaa palata kasvattajaseuraansa
- Valioliigan sarjanousija haluaa Granit Xhakan – tarjoaa kolmivuotista sopimusta
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa