Middlesbrough osoittaa lojaaliutta nousun taanneille pelaajille – pari takavuosien tähteä silti kiikarissa
Kuva: Getty Images
Ensimmäisen Valioliiga-kautensa seitsemään vuoteen pian aloittava Middlesbrough haluaa antaa nousun varmistaneille pelaajilleen mahdollisuuden myös korkeimmalla sarjatasolla. Manageri Aitor Karanka on vahvistanut miehistöään hankkimalla kesän aikana Viktor Fischerin, Bernardo Espinosan ja Marten de Roonin. Hän kuitenkin haluaa antaa luottoa myös niille, jotka ovat olleet pidempään mukana.
– Meillä on vielä muutama viikko aikaa hankkia uusia pelaajia, mutta olemme Valioliigassa täällä jo olevien ansiosta. Kaikilla heistä on mahdollisuus tulevien viikkojen aikana osoittaa olevansa valmiita jatkamaan, manageri sanoo seuran sivustolla.
– Nousumme varmistaneessa Brighton-ottelussa avauskokoonpanossa oli kuusi pelaajaa, jotka olivat täällä jo kun saavuin seuraan. Silloin taistelimme säilymisestä Mestaruussarjassa. Kaikki pelaajamme tietävät, miten vaikeaa on ollut saavuttaa tämä taso.
Paikallinen Teeside Gazette kertoo toisaalta maalivahti Víctor Valdésin olevan lähellä sopimusta Boron kanssa. ESPN:n tietojen mukaan seura on neuvotteluissa myös Fenerbachen kanssa hyökkääjä Robin van Persien mahdollisesta siirrosta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua