Eden Hazardin veli otti kantaa veljensä siirtohuhuihin: ”Hän pysyy Chelseassa”
25-vuotiasta Eden Hazardia on viety moneen suuntaan epäonnistuneen kauden jälkeen Valioliigassa. Belgialaisen veli Kylian Hazard on kuitenkin kertonut, ettei Eden ole siirtymässä mihinkään Chelseasta. Asiasta uutisoi Goal.
Hazard, joka viimeisteli viime kaudella Valioliigassa vain neljä maalia 31 ottelussa, on ollut huhuttuna muun muassa Real Madridiin kaupassa, jossa toiseen suuntaan olisi siirtynyt hyökkääjä Álvaro Morata.
Pelaajan pikkuveli Kylian ei pidä siirtymistä kuitenkaan mahdollisena. Hänen mukaansa Belgian maajoukkuekapteeni Eden ei halua lähteä Stamford Bridgeltä.
– Hän pysyy Chelseassa. Hän on onnellinen siellä, ja rakastaa Lontoota. Hänen on hyvä olla siellä, Kylian kertoi veljensä tilanteesta.
– Se on yksi suurimmista joukkueista maailmassa. Hän tulee olemaan erityinen taas ensi vuonna.
Chelsean muista belgialaisista apua
Hazard heräili viime kauden lopulla, kun belgialainen viimeisteli viimeiseen viiteen Valioliiga-otteluun kaikki neljä maaliaan. Antonio Conte saapuu ensi viikolla Chelseaan, ja Kylianin mukaan Edenin täytyy ehdottomasti parantaa otteitaan viime kaudesta. Kylian uskoo myös Chelsean uusimman hyökkääjän belgialaisen Michy Batshuayin auttavan tilanteessa.
– Chelsea on tällä hetkellä hieno joukkue belgialaisille. He tuntevat toisensa nyt ja olemme keskustelleet Michyn siirrosta. Mielestämme hän on todella hyvä.
Chelseassa pelaa belgialaisista Hazardin ja Batshuayin lisäksi ykkösmaalivahti Thibaut Courtois.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?