Eden Hazardin veli otti kantaa veljensä siirtohuhuihin: ”Hän pysyy Chelseassa”
25-vuotiasta Eden Hazardia on viety moneen suuntaan epäonnistuneen kauden jälkeen Valioliigassa. Belgialaisen veli Kylian Hazard on kuitenkin kertonut, ettei Eden ole siirtymässä mihinkään Chelseasta. Asiasta uutisoi Goal.
Hazard, joka viimeisteli viime kaudella Valioliigassa vain neljä maalia 31 ottelussa, on ollut huhuttuna muun muassa Real Madridiin kaupassa, jossa toiseen suuntaan olisi siirtynyt hyökkääjä Álvaro Morata.
Pelaajan pikkuveli Kylian ei pidä siirtymistä kuitenkaan mahdollisena. Hänen mukaansa Belgian maajoukkuekapteeni Eden ei halua lähteä Stamford Bridgeltä.
– Hän pysyy Chelseassa. Hän on onnellinen siellä, ja rakastaa Lontoota. Hänen on hyvä olla siellä, Kylian kertoi veljensä tilanteesta.
– Se on yksi suurimmista joukkueista maailmassa. Hän tulee olemaan erityinen taas ensi vuonna.
Chelsean muista belgialaisista apua
Hazard heräili viime kauden lopulla, kun belgialainen viimeisteli viimeiseen viiteen Valioliiga-otteluun kaikki neljä maaliaan. Antonio Conte saapuu ensi viikolla Chelseaan, ja Kylianin mukaan Edenin täytyy ehdottomasti parantaa otteitaan viime kaudesta. Kylian uskoo myös Chelsean uusimman hyökkääjän belgialaisen Michy Batshuayin auttavan tilanteessa. – Chelsea on tällä hetkellä hieno joukkue belgialaisille. He tuntevat toisensa nyt ja olemme keskustelleet Michyn siirrosta. Mielestämme hän on todella hyvä. Chelseassa pelaa belgialaisista Hazardin ja Batshuayin lisäksi ykkösmaalivahti Thibaut Courtois.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta