Sky Sports: Newcastle lätkäisi kovan hintalapun EM-finaalissa vakuuttaneelle keskikenttäpelaajalle
Sky Sportsin mukaan Newcastle olisi vaatimassa yli 40 miljoonaa euroa Moussa Sissokosta, mikäli mies tulisi vaihtamaan seuraa tässä siirtoikkunassa.
26-vuotias ranskalainen oli ylivoimaisesti maansa paras pelaaja EM-finaalissa, jonka Ranska lopulta hävisi jatkoajalla Portugalille 1-0-lukemin. Keskikenttäpelaaja nosti jatkuvasti hyökkäyksiä nopeilla tempokuljetuksilla, ja oli useaan otteeseen lähellä ohittaa Portugali-vahti Rui Patrícion painavilla laukauksillaan.
Sissokon kausi Newcastlessa päättyi pettymykseen, kun joukkue tippui ensi kaudeksi Mestaruussarjaan. Ranskalaisen nettisivuston Foot Mercaton mukaan Toulouse-kasvatti haluaisi pelata ensi kaudella Mestarien liigaa, ja on osoittanut kiinnostustaan erityisesti Arsenaliin. Tätä hän perusteli sillä, että Mestaruussarjaa pelatessa paikka maajoukkuessa ei olisi varma.
Ranskalainen on pelannut Newcastlen paidassa kolmen vuoden aikana 133 ottelua. Näissä otteluissa hän on viimeistellyt 12 maalia ja antanut 19 maalisyöttöä. Viime kaudella hän oli joukkueensa ykkönen maalisyöttöjen määrässä (7) ja haastojen määrässä ottelua kohden (2,3).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta

- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”