The Guardian: Zlatan ei lähde Man Unitedin kanssa Kiinan kiertueelle
Kuva: Getty Images
Manchester United lähtee ensi viikon tiistaina Kiinan kiertueelle, jossa joukkueen on muun muassa tarkoitus pelata kaksi harjoitusottelua. The Guardianin mukaan tuorein hankinta Zlatan Ibrahimovic ei ole mukana matkassa.
Ruotsalaishyökkääjä jäänee pois Kiinan kiertueelta ja debytoinee Manchester Unitedin paidassa 30. heinäkuuta Galatasarayta vastaan tai 3. elokuuta Evertonia vastaan.
FIFA:n säännöt vaativat, että pelaajien täytyy levätä vähintään kolme viikkoa EM-turnauksen jälkeen, joka tarkoittaa sitä, että Zlatan voisi osallistua kahdeksan päivän Kiinan kiertueelle. United-manageri José Mourinho on kuitenkin kaavaillut antavansa enemmän lepoaikaa ruotsalaiselle, joka täyttää lokakuussa jo 35 vuotta.
United kohtaa 23. heinäkuuta Borussia Dortmundin, ja kolme päivää myöhemmin Manchester Cityn. Heinäkuun 30. päivä puolestaan seura pelaa Göteborgissa Galatasarayta vastaan, joka voisi olla täydellinen debyyttipaikka Zlatanille. Jos ruotsalaista ei siellä nähdä, debytoi hyökkääjä viimeistään ottelussa Evertonia vastaan 3. elokuuta.
Seuran muut hankinnat Henrikh Mkhitarjan ja Eric Bailly ovat puolestaan lähdössä mukaan kiertueelle. Pelaajat ovat liittyneet jo Unitedin harjoituksiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen