Englannin maajoukkuemaalivahti palasi Stoken maalille – nilkka murtui maaliskuussa
Kuva: Getty Images
Stoke-maalivahti Jack Butland mursi nilkkansa maaottelussa Saksaa vastaan maaliskuussa, ja sen vuoksi maalivahdilta jäivät muun muassa EM-kilpailut väliin. Lauantaina englantilainen teki paluun tolppien väliin harjoitusottelussa Burtonia vastaan.
23-vuotias Butland saapui Stokeen vuonna 2013, mutta murtautui seuran ykkösmaalivahdiksi vasta viime kaudella. Maalivahti ehti pelata viime kaudella 31 ottelua ennen loukkaantumistaan.
Lauantaina Stoke sai hyviä uutisia, kun Butland palasi seuran maalille pelaten ensimmäiset 45. minuuttia. Stoke hävisi ottelun toisen puoliajan maaleilla Burtonia vastaan 3-0.
– Olen todella iloinen paluustani ja että sain hieman minuutteja vyölleni. Myös henkisestä, koska viimeksi kun olin kentällä mursin nilkkani, Butland kertoi seuran verkkosivuilla.
– Olen keskittynyt turvotuksen laskemiseen, ja saamaan liikettä takasin koko kesän ajan. Tulin kaksi viikkoa etuajassa (harjoituskeskukseen), ja täällä on aina joku lääkintäryhmästä auttamassa minua selviämään asioista.
Butland on pelannut Englannin kaikissa ikäkausimaajoukkueissa ja A-maaotteluita nuorelle miehelle on kertynyt neljä ottelua.
Stoke aloittaa Valioliiga-kauden ottelulla Middlesbrough’ta vastaan 13. elokuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta