Manchester United -manageri José Mourinho on kertonut, että hän odottaa Juan Matan taistelevan pelipaikastaan tulevalla kaudella. Mata myytiin vuonna 2014 Chelseasta Manchesteriin, kun pelaaja ei mahtunut manageri Mourinhon suunnitelmiin. Pelaajaa onkin viety jälleen siirtohuhuissa pois Mourinhon joukkueesta, mutta managerin mukaan pelaajalle on tilaa joukkueessa. United ei odota menettävänsä Mataa kesän siirtoikkunassa. – Hän on täällä ja työskentelee kovasti. Hän tietää, että tiedän hänen olevan hyvä pelaaja ja hänelle on tilaa joukkueessa, Mourinho kommentoi. – Luulen, että hän on onnellinen, enkä odota hänen pyytävän siirtoa pois seurasta. Odotan häneltä sitä mitä nytkin, että hän taistelee paikastaan. Mata, joka oli Chelsean vuoden pelaaja vuosina 2012 ja 2013 myytiin Chelseasta Mourinhon aikakaudella. Managerin mukaan hän ei kuitenkaan pakottanut pelaajaa lähtemään seurasta. – Ensinnäkin, mielestäni te kaikki olette ehkä ymmärtäneet väärin, mitä tapahtui edellisessä seurassa. En koskaan pyytänyt Mataa lähtemään. – Juan ei ollut edellisessä seurassa niin onnellinen, koska ei ollut ensimmäinen valintani tuolloin. Hän halusi pelata jokaisen ottelun. Hänellä oli loistava tarjous Man Unitedista ja hän halusi lähteä.

LUE MYÖS: