Kausiennakko 2016/17 – Liverpool: Onko hevimetallijalkapallon salat opittu?
Kuva: Getty Images
Ehkä hieman pölyttyneen Liverpoolin ympärillä oli aistittavissa ihan uutta innostusta, kun seura onnistui houkuttelemaan Jürgen Kloppin manageriksi. Nyt Kloppilla on ollut aikaa opettaa pelitapaansa pelaajille. Onko joukkue valmis menestymään?
Viime kausi
Kausi alkoi kohtalaisesti. Heti alkuun kaksi voittoa ja tasapeli. Haasteena oli maalinteko. Liverpool teki vähintään kaksi maalia vasta seitsemännessä liigaottelussaan. Manageri Brendan Rodgerskin yritti erilaisia korjausliikkeitä. Kausi alkoi 4-2-3-1-muodostelmalla. Muutaman pelin jälkeen vaihdettiin 4-3-3:een ja siitä pian 3-5-2:een. Seurajohto ei pitkään Rodgersia katsonut. Potkut lokakuun alussa ja tilalle iso nimi Klopp. Tuloksellisesti peli pysyi samoissa uomissa. Kun Klopp aloitti, Pool oli sarjassa 10:ntenä. Kun kausi päättyi, sijoitus oli parantunut kaksi pykälää. Mutta seuran tietynlaiseen henkeen Klopp toi olemuksellaan, luonteellaan ja metodeillaan raikkaan tuulahduksen. Eikä lopulta ollut kaukana, että Liverpool olisi juhlinut kahta pokaalia. Eurooppa-liigassa joukkue eteni tappiottomana välieriin saakka. Ensimmäisen osan tappion jälkeen Pool esitti komean nousun Villarrealia vastaan ja ylsi finaaliin. Sielläkin joukkue oli yhden jakson verran parempi. Toisella puoliskolla Sevilla meni menojaan. Liigacupissa Liverpool puolestaan murskasi Southamptonin ja eteni finaaliin voitettuaan välierissä rankkareilla Stoken. Loppuottelussakin mentiin rangaistuspotkuille, mutta nyt Man City osoittautui paremmaksi. FA Cupissa Liverpool putosi neljännen kierroksen uusintaottelussa West Hamille.Pelaajasiirrot – lähteneet
Jordon Ibe (Bournemouth)
20-vuotias laitahyökkääjä siirtyi Liverpoolin organisaatioon 4,5 vuotta sitten. Pelasi viime kaudella Valioliigassa 27 ottelua, mutta minuutteja tuli yhteensä vain 13 täyden ottelun verran. Rotaatiopelaajan rooliin ei olisi tullut alkavalla kaudella muutosta, joten myytiin Bournemouthiin 18 miljoonalla eurolla.Joe Allen (Stoke)
Hyvin brendanrodgersmainen pelaaja. Keskikentän syöttökone kärsi jonkin verran loukkaantumisista, ja peliaika jäi melko vähäiseksi. 26-vuotias walesilainen myytiin Stokeen 15,5 miljoonalla eurolla.Martin Skrtel (Fenerbahce)
Nyt oli aika luopua pitkän linjan liverpoolilaisesta. Saapui Redsiin tammikuussa 2008. Vyölle tuli yli 300 ottelua, joista 28 viime kaudella. Pelaa ensi kaudella Turkin Fenerbahcessa.Brad Smith (Bournemouth)
Iben tavoin Bournemouthiin on kesän aikana myyty Brad Smith. Vasen pakki ehti pelata Poolin edustusjoukkueessa vain 11 ottelua. Viime kaudella 22-vuotias australialainen pelasi neljässä Valioliiga-pelissä.Kolo Touré (Celtic)
Moni pitää kävelevänä katastrofina, mutta niin vain Touré on pelannut Valioliigassa Arsenalissa, Man Cityssä ja Liverpoolissa. Viime kaudella 35-vuotias toppari pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 26 ottelua – mukaan lukien Eurooppa-liigan ja Liigacupin finaalit. Liverpoolista on kesällä lähtenyt myös João Teixeira, joka siirtyi ilmaiseksi Portoon. Samed Yesilin sopimusta ei puolestaan jatkettu. Danny Ward (Huddersfield), Ádám Bogdán (Wigan) ja Jon Flanagan (Burnley) sen sijaan lähetettiin lainalle.Pelaajasiirrot – saapuneet
Sadio Mané (Southampton)
Transfermarktin laskujen mukaan Liverpoolin historian toiseksi kallein hankinta (41,2 miljoonaa euroa). Kyseessä on 24-vuotias laitahyökkääjä, joka saapui Valioliigaan kaksi vuotta sitten Red Bull Salzburgista. Viime kauden Valioliigassa 37 ottelussa mukavat tehot 11+7. Manélta odotetaan – ihan jo kauppahinnan takia – paljon tehoja alkavalla kaudella.Georginio Wijnaldum (Newcastle)
Toinen iso hankinta (27,5 miljoonaa euroa). Viime kausi oli hollantilaiselle ensimmäinen Valioliigassa. Pystyy pelaamaan kymppipaikalla, keskikentän keskustassa, vasemmalla laidalla ja oikealla laidalla. Iski Newcastlelle 11 maalia ja viisi maalisyöttöä 38 Valioliiga-pelissä. Manén tavoin Wijnaldumilta odotetaan paljon.Loris Karius (FSV Mainz)
Kahden Valioliigan sisäisen siirron lisäksi Klopp on kohdistanut katsettaan vanhaan sarjaansa. Mainzista hankittiin Simon Mignolet’lle kirittäjä – ehkä jopa uusi ykkösvahti. Viime kaudella täydet 34 peliä Bundesligassa. Hinta vain 6,2 miljoonaa euroa.Ragnar Klavan (Augsburg)
Tourén ja Skrtelin jättämää aukkoa paikkaamaan hankittiin Viron maajoukkuetoppari Augsburgista. Melko tasainen eri osa-alueilla. Lähtökohtaisesti rotaatiomies.Joel Matip (Schalke)
Erittäin hyvän hinta-laatusuhteen hankinta, sillä tuli Schalkesta ilmaiseksi. Isokokoinen kamerunilainen pelasi viime kaudella kaikki tarjolla olleet minuutit Bundesligassa. Erittäin hyvä puolustussuuntaan. Tarjoaa myös uhkaa hyökkäyspään erikoistilanteisiin.Alexander Manninger (Augsburg)
Manninger tietää Liverpoolissa roolinsa. 39-vuotias itävaltalainen on kolmosvahti, joka lähinnä auttaa harjoituksissa ja pääsee vielä kerran aistimaan Valioliiga-ilmaa.Marko Grujic (Belgradin Punainen Tähti, laina päättyi)
20-vuotias Grujic hankittiin jo tammikuussa, mutta hän pelasi vielä kevään lainalla kasvattiseurassaan Punaisessa Tähdessä. Omaa sekä hyvän syöttö- että laukaustaidon. Mielenkiintoista nähdä, millaisen roolin saa Kloppin alaisuudessa. Lainalta ovat kesän aikana palanneet myös Mario Balotelli (AC Milan), Luis Alberto (Deportivo La Coruña) ja Lazar Markovic (Fenerbahce).Joukkueen vahvuus
Ensinnäkin, nyt Liverpool on päässyt valmistautumaan kauteen Jürgen Kloppin alaisuudessa. Se on ihan eri asia, kuin yrittää sopeutua joukkueen pelaamiseen kesken otteluruuhkan. Tähän liittyen, Klopp on nyt myös saanut vahvistettua joukkuetta haluamillaan pelaajilla. On jossain määrin tuttuja miehiä Bundesligasta, on nopea hyökkäyspään vahvistus ja on pari pätevää vahvistusta keskikentälle. Ja vielä, Kloppilla on mukavasti aikaa iskostaa omaa pelitapaansa pelaajiin. Syy on se, ettei Pool ole mukana europeleissä. Samalla rasituksen määrä on pienempi, mikä voi antaa jopa ratkaisevan edun kun muistetaan kuinka kuluttava Kloppin pelitapa on.Joukkueen heikkous
Kysymysmerkkejä on muutamia. Ensinnäkin, onko maalivahtiosasto sellainen, että sillä voitetaan isoja pelejä? Pystyykö Simon Mignolet vähentämään merkittävien virheiden määrää? Jos ei pysty, onko Loris Kariuksesta ykköseksi? Toiseksi, mikä on tilanne vasemman pakin tontilla? Alberto Moreno on hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta miten on puolustamisen kanssa? Kolmas ja ehkä se kaikkein mielenkiintoisin kysymys liittyy edellä mainittuun. Miten Klopp on saanut opetettua pelitapansa pelaajille? Alkukausi näyttää paljon. Liverpool kohtaa ensimmäisen kahdeksan kierroksen aikana Arsenalin, Tottenhamin, Leicesterin, Chelsean ja Manchester Unitedin.Valmennus
Jürgen Klopp ei ole mikään jalkapallon Mozart. Hän on hevimetallijalkapallon erikoismies. Tilaa voitetaan – ja vauhdilla. Ei Liverpool kuitenkaan ihan Leicester ole. Vahvasta pystysuunnan futiksesta huolimatta Reds pelaa myös suhteellisen paljon niin sanottua suurseurajalkapalloa, eli hallitsee pallon pitämisen kautta peliä. Tietyllä tapaa suurseurajalkapallosta kertoo myös se, että Liverpool käyttää hyökkäyspelissään kaikkia kolmea kaistaa suhteellisen tasaisesti. Omalla kenttäkolmanneksella ei viihdytä, vaan riiston jälkeen isketään nopeasti vastustajaan kiinni. Keskeinen ajatus Kloppin filosofiassa on se, että vastustaja houkutellaan menettämään pallo ”oikeassa paikassa”. Sellaisessa tilanteessa, että Liverpoolin pelaajat ovat hyvin sijoittuneina ja valmiina hyökkäämään nopeasti kohti vastustajan maalia. Kysymysmerkit liittyvät tasapainon säilyttämiseen. Missä vaiheessa Kloppin ryhmä ymmärtää kollektiivisesti eron hyökkäämisen ja ylihyökkäämisen välillä? Onko jo ymmärretty? Vai tapahtuuko alkukauden isoissa peleissä ratkaisevia virheitä juuri kenttätasapainon heittelyn takia?Tärkein pelaaja
Jordan Henderson
Jordan Hendersonilla on iso rooli. Ei välttämättä niinkään pelillisesti, mutta ennen kaikkea pelitavan oppimisessa. Brendan Rodgersin ja Jürgen Kloppin pelitavoissa on paljon eroa. Muutosvastarintaa esiintyy aina – oli organisaatio mikä tahansa. Henderson on se pelaaja (tai yksi niistä pelaajista), jonka täytyy pystyä toimimaan tehokkaasti Kloppin oikeana kätenä ja toimimaan pelitavan apuopettajana. Koska mitä nopeammin Liverpoolin kollektiivinen pelaaminen lähestyy Kloppin haluamaa ideaalia, sitä nopeammin joukkue voi alkaa taas menestyä.Arvio
Liverpool oli viime kaudella kahdeksas. Parannusta pitäisi tulla – niin materiaalin kuin pelitavan puolesta. Ei ole myöskään europelejä rasittamassa. Tekosyitä ei tällä hetkellä oikeastaan ole. Ei Poolin materiaali toki vertailua kestä kaikkein isoimpiin seuroihin, mutta vähintään Eurooppa-liigaan pitäisi tällä paketilla yltää. Sanotaan, että Pool on viides.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Loris Karius 13 Alexander Manninger 22 Simon Mignolet Puolustajat 2 Nathaniel Clyne 3 Mamadou Sakho 6 Dejan Lovren 12 Joe Gomez 17 Ragnar Klavan 18 Alberto Moreno 26 Tiago Ilori 32 Joel Matip 47 Andre Wisdom 56 Connor Randall Keskikenttäpelaajat 5 Georginio Wijnaldum 7 James Milner 10 Philippe Coutinho 14 Jordan Henderson 16 Marko Grujic 20 Adam Lallana 21 Lucas Leiva 23 Emre Can 35 Kevin Stewart 50 Lazar Markovic 54 Sheyi Ojo 68 Pedro Chirivella Cameron Brannagan Luis Alberto Hyökkääjät 9 Christian Benteke 11 Roberto Firmino 15 Daniel Sturridge 19 Sadio Mané 27 Divock Origi 28 Danny Ings 45 Mario Balotelli Taiwo Awoniyi Manageri Jürgen KloppLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Arne Slot jyrähti tuomariratkaisusta: ”Toivottavasti ette väitä vastaan”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Leicester-legenda Jamie Vardy, 38, teki ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”