Emiratesilla palataan syyskuun alussa ajassa taaksepäin – Petr Cech tietää kenen urakka on kovin
Emirates Stadiumilla esitellään eräänlainen aikakone syyskuun kolmantena päivänä. Arsenal Legends-Milan Glorie -ottelussa nähdään nimittäin kentällä hurja määrä menneiden aikojen jalkapallotaitureita. Mukaan näytösotteluun ovat ilmoittautuneet Arsenalin puolelta muiden muassa Thierry Henry, Dennis Bergkamp, Robert Pires, sekä maalivahti Jens Lehmann. Gunnersin nykyinen ykköstorjuja Petr Cech sanoo uskovansa, että saksalainen joutuu kentällä kaikista kovimpiin töihin.
-Täytyy sanoa, että legendojen otteluissa maalivahdin työ on kaikista kovin. Kun vanhat pelurit haluavat näyttää taitojaan, ei puolustuksesta välttämättä ole normaaliin tapaan apua. Uskon että Jens ottaa ottelun tosissaan. Kaikki ihmiset eivät vain muutu olosuhteista huolimatta. Kun olet ammattilainen, ja todella rakastat sitä mitä teet, haluat tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla.
Cech näkee tämän kaltaiset ottelut hyvänä ideana.
-On loistavaa, että kannattajat pääsevät näkemään legendat kentällä. Tällaiset mahdollisuudet ovat upeita, sillä seuroilla on kannattajia, jotka eivät olleet vielä edes syntyneet kun nämä tähdet pelasivat.
Myös ruotsalainen Freddie Ljungberg palaa ottelussa Pohjois-Lontoon maisemiin.
-On todella hauskaa päästä näkemään monia vanhoja pelikavereita ja kannattajia pitästä aikaa. Ex-pelaajana kaipaa usein eniten pukuhuoneen läpänheittoa, ja uskon sitä riittävän nytkin.
Arsenal Legendsin valmentajana pelissä on Arsène Wenger, Milan Glorieta luotsaa puolestaan Fabio Capello. Rossonerin legendoista kentälle odotetaan ainakin Paolo Maldinia, Franco Baresia, Christian Vieriä, Hernan Crespoa ja Gennaro Gattusoa.
Lähde: Arsenal
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin hyökkääjä neuvottelee siirrosta Juventukseen
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Chelsea täräytti neljä maalia ja nappasi voiton
- Arsenal tekemässä ison pelaajamyynnin – Saudi-Arabian seura maksaa hyvän summan
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Jussi Jääskeläinen ennusti – tämä seura voi dominoida Valioliigaa seuraavat kolme vuotta