Manchester United -kasvatti siirtyy Old Traffordilta Hull -paitaan
Kuva: Getty Images
Hull on hankkinut hyökkääjä Will Keanen Manchester Unitedista. 23-vuotias hyökkääjä siirtyy Tigersiin kolmen vuoden sopimuksella.
– Olen nyt siinä iässä, että haluan pelata mahdollisimman paljon otteluita. Olen ollut Manchester Unitedissa jo pitkään, joten tämä on yhden aikakauden loppu. En vain tuntenut, että voisin murtautua edustukseen, Keane kommentoi Hullin verkkosivuilla.
Keane on Unitedin oma kasvatti. Hyökkääjä kuitenkin pelasi vain kaksi ottelua edustusmiehistössä. Lainalla aikaa kuului Wiganissa, Queens Park Rangersissa, Sheffield Wednesdayssa ja Preston North Endissä.
Keane työskenteli Unitedissa yhdessä Hullin nykyisen managerin Mike Phelanin kanssa. Red Devilsin entisellä apuvalmentajalla olikin vaikutus hyökkääjän valintaan.
– Phelan oli iso tekijä. Juttelin hänen kanssaan muutaman kerran ennen päätöstäni. Hän oli myös Unitedin apuvalmentaja kun debytoin edustuksessa. Odotan innolla työskentelyä uudelleen hänen kanssaan.
Keane saatetaan nähdä ensimmäisen kerran Hullin paidassa jo maajoukkuetauon jälkeen. Hull kohtaa tuolloin Burnleyn. Claretsia edustaa Keanen kaksoisveli Michael.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä