Werner vakuuttaa: Liverpool ei ole myynnissä
Kuva: Getty Images
Liverpoolin puheenjohtaja Tom Werner vakuuttaa paikallislehti Liverpool Echolle, että Fenway Sports Group on sitoutunut viemään perinteikästä seuraa eteenpäin.
Liikkeellä on kesän aikana ollut huhuja, joiden mukaan amerikkalaisomistajat olisivat neuvotelleet mahdollisesta miljardin punnan vallanvaihdosta kiinalaisen konsortion kanssa.
– Olen toistuvasti sanonut, ettei tämä seura ole myynnissä, Werner korostaa ja toteaa seuran tulevaisuuden olevan valoisa.
– En tiedä, kuinka monta kertaa voin sanoa sen. Sanon sen tänään ja painotan sitä, muuta en voi sanoa.
Werner on innoissaan perjantaina avatun Anfieldin uuden pääkatsomon tuomista mahdollisuuksista. Hänen mukaansa sen odotetaan tuovan seuran kassaan 25 miljoonaa puntaa eli lähes 30 miljoonaa euroa lisärahaa vuodessa.
– Me hyväksyimme sen olevan haaste meille mutta myös faneillemme, ja kilpaillaksemme korkeimmalla tasolla tarvitsimme ratkaisun stadionin osalta, kertoo Werner.
– Odotan niin innoissani tätä peliä. Kuten kaikki tietävät, Anfield on ollut linnake ja paikka, jossa pelaamista ihmiset ovat pelänneet. Kun Leicester saapuu, haluan heidän olevan peloissaan ja uskon näiden 8 500 lisäpaikan luovan jopa vieläkin erityisemmän tunnelman.
Stadionin kapasiteetti nousi uusitun katsomon myötä noin 54 000:een.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?