Koko jalkapallomaailmaa viime kaudella ravistellut Leicester City piti päänsä pinnalla kevääseen saakka ja juhli kauden päätteeksi sensaatiomaisesti Valioliigan mestaruutta. Ykköstila oikeutti luonnollisesti Leicesterin pääsyyn Mestarien liigaan ja uudistetun korijaon myötä saman tien arvontojen ykköskoriin.

Onnetar kohteli Kettuja hellästi, sillä Mestarien liigan ensikertalainen sai lohkoonsa Portugalin suurseura Porton sekä lisäksi HJK:n taannoiset Eurooppa-liigavastustajat FC Kööpenhaminan ja Club Bruggen. Brugge saa kunnian isännöidä Leicesterin debyyttiä isojen poikien kilpailussa. Englantilaisten kannalta vierailu tulee hyvään aikaan, sillä Bruggen vire Belgian liigassa on ollut kaukana vakuuttavasta.

Belgian mestariryhmä on voittanut kauden viidestä sarjaottelustaan vain yhden ja hävinnyt peräti kolme. Leicesterinkään otteet eivät ole olleet erityisen mestarillisia, mutta joukkueen terveystilanne on hyvä, ja pelitapa saattaa sopia jopa paremmin vieraskentälle. Vaikka seura onkin kuninkuusluokan ensikertalainen, on Leicesterin valmentaja Claudio Ranierilla kokemusta Mestarien liigasta peräti kuuden eri joukkueen peräsimestä.

Bruggen alkukauden kompurointiin peilaten suosikin asema kallistuu Leicesterille, joka voi hyvinkin avata tänään pistetilinsä. Maaleja odotetaan etenkin lupaavalta hankinnalta Islam Slimanilta, mutta myös erikoistilanteissa piilee iskun paikka.

Kertoimet (Mr Green): 3,15 – 3,35 – 2,45

Tottenham astelee isommalle kotinäyttämölle

Valioliigan mestaruudesta pitkälle kevääseen haaveillut Tottenham sai tyytyä kolmanteen sijaan, mutta sillä heltisi kuitenkin himoittu paikka Mestarien liigan lohkovaiheessa. Arpa heitti lontoolaiset ennakolta tasaiselta vaikuttavaan lohkoon, jossa ei ole yhtään selkeää suosikkia eikä ainuttakaan selvää altavastaajaa. Jokainen piste on siksi tuikitärkeä. Myöhemmin syksyllä vastaan tulevat vielä Bayer Leverkusen ja TsSKA Moskova, mutta ensin Tottenham saa vieraakseen viime kauden Eurooppa-Liigan lohkovaiheesta tutun AS Monacon.

Viimevuotinen kotiottelu White Hart Lanella päättyi Spursin selkeään 4-1 -voittoon, mutta nyt molemmat joutuvat uuteen pukukoppiin ja uudelle nurmelle. Tottenham pelaa nimittäin Mestarien Liigaa ensimmäisenä englantilaisseurana 17 kauteen tarunhohtoisella Wembleyllä. Edellinen yrittäjä Arsenal pelasi Wembleyllä kaksi UCL-kautta vuosina 1998-2000, mutta voitti tuolloin vain kaksi kuudesta kotiottelustaan stadionilla.

Tottenham saa keskiviikkona käyttöönsä Belgian maajoukkuemies Moussa Dembelen, joka on kärsinyt Valioliigassa viime kauden lopussa saamaansa neljän ottelun pelikieltoa. Englannin maajoukkuetehtävissä loukkaantunut Danny Rose on sen sijaan edelleen sivussa.

Monacolle Mestarien liiga on Tottenhamia tutumpi ympäristö, ja se onkin edennyt peräti viisi kertaa jatkoon kuudella viimeisellä yrittämällään. Monacon tuki ja turva on ollut sen vedenpitävä puolustus, sillä viimeisissä kahdeksassa lohkovaihepelissä sen verkkoon on isketty yksi ainoa maali. Osuman teki Benfica marraskuussa 2014.

Vastakkain asettuvat kaksi hyvävireistä ryhmää, joten pisteistä on odotettavissa kiivas taistelu. Tottenham rökitti viikonloppuna Stokea tylysti maalein 4-0, mutta Monacolla on puolestaan alla tuore 4-1 -voitto Lillestä ja 3-1 -voitto PSG:stä. Viime kaudesta vahvistunut joukkue keikkuukin Ligue 1:n keulapaikalla. Lohkossa pelattaneen joka tapauksessa paljon ristiin, joten mielenkiintoinen matka Tottenhamin euroseikkailusta on luvassa.

Kertoimet (Mr Green): 1,75 – 3,80 – 5,25

Illalla on tulessa kolmaskin brittiseura, sillä ottelu Manchester City-Borussia Mönchengladbach siirrettiin tiistailta rankkasateen takia keskiviikolle. Tuon ottelun ennakko on luettavissa täältä.

Mestarien liiga keskiviikkona

  • 21.45 Juventus-Sevilla (Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)
  • 21.45 Real Madrid-Sporting Lissabon (Viaplay, Viasat Sport HD Premium)
  • 21.45 Porto-Kööpenhamina (Viasat Hockey, Viaplay)
  • 21.45 Legia-Dortmund (Viaplay)
  • 21.45 Lyon-Dinamo Zagreb (Viaplay)
  • 21.45 Manchester City-Borussia Mönchengladbach (Viaplay)
  • 21.45 Tottenham-Monaco (Viaplay)
  • 21.45 Club Brügge-Leicester (Viasat Sport HD, Viaplay)
  • 21.45 Leverkusen-CSKA (Viasat Urheilu HD, Viaplay)

Päivitys. Tehty korjaus.