Joe Hart Citystä lähdöstään: ”Kysyi miestä pystyä myöntämään asioiden laita”
Kuva: Getty Images
Kovan kohun saattelemana Manchester Citystä Serie A:n Torinoon lainalle siirtynyt Joe Hart kertoo, että tuntui vaikealta jättää vanha seura taakseen. Hän kuitenkin arvostaa valmentaja Pep Guardiolan avoimuutta.
-Tilanne oli kaikille selvä, ja Pep puhui kanssani suoraan. Tiesin, ettei minulla olisi mahdollisuuksia peliaikaan, joten minun oli pakko katsella toisaalle, Hart sanoi lehdistötilaisuudessa Sport-sivuston mukaan.
Guardiola päätti hyvissä ajoin tuoda seuraan Claudio Bravon Barcelonasta ja ilmoitti Hartille, että hän saisi lähteä tai jäädä, mutta luottamusta ei olisi luvassa.
-Tilanne oli vaikea. Kysyy miestä myöntää itselleen, etteivät kaikki rakasta sinua. Cityssä tilanteeni oli julkinen ja se tuntui epämukavalta. Rakastan kuitenkin jalkapallon pelaamista, joten minun oli pakko hakeutua muualle.
-Torinoa pidetään pikkuseurana, mutta seuralla on hieno historia hienossa liigassa. Sain heiltä haluamani tilaisuuden pelata säännöllisesti. Siksi päätös oli minulle helppo, ja olen ylpeä tekemästäni siirrosta, Hart totesi puhuen lehdistötilaisuudessa jo nyt italiaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa