The Guardian: ”City valmis myymään Tourén vaikka pahimmalle haastajalleen”

Yaya Touré ja Manchester Cityn manageri Pep Guardiola ovat viihtyneet otsikoissa tällä viikolla. Jo Barcelonan ajoilta toisensa hyvin tuntevan kaksikon välissä toimiva norsunluurannikkolaispelaajan agentti Dimitri Seluk on sekoittanut pakkaa urakalla, viimeksi eilen kommentoidessaan Guardiolan antamia lausuntoja.
The Guardianin mukaan tilanne on eskaloitunut nyt siihen pisteeseen, että City todella haluaa eroon 33-vuotiaasta. Tietojen mukaan seura on valmis myymään pelaajan toiselle Valioliiga-joukkueelle, vaikka tämä olisi suora haastaja Manchesterilaisten taistelussa sarjan voitosta.
Tourén itsensä ei tiedetä vielä tehneen päätöstä uransa jatkosta seuratasolla. Maajoukkuepelien päättymisestä Elefanttien riveissä hän ehti jo tiedottaa. Keskikenttämies nauttii Cityssä yli 250 000 euron viikkopalkkaa, ja mahdollista on, että hän jatkaa seuran reservipelaajana sopimuksensa loppuun, ensi kesäkuuhun saakka. Mikäli hän kuitenkin päättäisi haluta siirron tammikuun ikkunassa, on kyseenalaista kuka on kiinnostunut – aiemmista meriiteistä huolimatta saattaa nimittäin olla, ettei kokenut sotaratsu pelaa koko loppuvuonna.
Sekä Guardiola että Seluk ovat palstatiloja viime päivinä hallitessaan osoittaneet, että osaavat työnsä. Kummankaan kohdalla siihen ei varsinaisesti kuulu ystävien kerääminen. Agenttina Seluk on ennen kaikkea vastuussa suojattinsa uran kehityksestä – ja tulojen virrasta. On otettava huomioon, että Yaya Tourén urheilullinen käyrä ei ole ollut enää hetkeen noususuuntainen. Agentti kuitenkin onnistuu pitämään tämän nimen keskuteluissa jatkuvasti, eikä julkisuus ole jalkapalloilijankaan ammatissa huono asia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin