Fifan mukaan rasisimi ei enää vaivaa – ratkaisuja etsinyt työryhmä lakkautettiin
Fifa on lakkauttanut rasisminvastaisen työryhmänsä. Se on todennut työryhmän täyttäneen tilapäisen tehtävänsä täysin, vaikka syrjivä käytös esimerkiksi Venäjällä onkin herättänyt huomiota. Seuraavat MM-kisat käydään Venäjällä kesällä 2018.
– Voisinpa sanoa olevani päätöksestä järkyttynyt, mutta valitettavasti en ole. Jalkapalloon liittyvä rasismi on edelleen polttava ongelma, erittäin vakava ja ajankohtainen, ja se tarvitsee jatkuvaa huomiota, työryhmän jäsen Osasu Obayiuwana totesi sunnuntaina.
– Itse olen sitä mieltä, että paljon vakavaa työtä jäi tekemättä – muun muassa seuraavien MM-kisojen kanssa. Mutta on selvää, että Fifan hallinto on eri mieltä.
Fifan rasisminvastaisen työryhmän perusti vuonna 2013 Fifan silloinen puheenjohtaja Sepp Blatter, ja sitä johti Jeffrey Webb. Korruptiosta kärähtänyt Webb korvattiin vuosi sitten Fifan neuvoston jäsenellä Constant Omarilla.
– Hänen alaisuudessaan tapasimme vain kerran. Kirjoitin hänelle useamman kerran ja kysyin, koska voisimme kokoontua. Hän ei koskaan vastannut minulle, Obayiuwana harmitteli.
Ainoa kirje, jonka hän työryhmältä sai, oli perjantainen lakkautusilmoitus. Siinä todettiin, että Fifan rasisiminvastainen työryhmä oli perustettu tilapäiseksi parantamaan Fifan suosituksia. Kirjeen mukaan kaikki työryhmän suositukset on toteutettu ja ratkaisevat projektit ovat käynnissä.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan

- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan