Arsène Wenger: ”Basel on kuin Sveitsin Paris Saint-Germain”
Kuva: Getty Images
Arsenal kohtaa illan Mestarien liiga -ottelussa kotikentällään Baselin. Sillä on allaan loistava tulos viime viikonlopun Valioliiga-kierrokselta, jolla se löi samaisella areenalla Chelsean 3-0. Manageri Arsène Wenger myöntää voiton luovan pohjaa myös tämän illan peliin, mutta muistuttaa myös viime kauden tapahtumista.
– Elämässä voit osoittaa vain sen, mitä olet oppinut. Viime kaudella voitimme Leicesterin vieraissa 5-2, ja kolme päivää myöhemmin hävisimme Olympiakosille kotona 2-3. Nyt meidän on pystyttävä siirtymään kilpailusta toiseen ja säilytettävä tasomme.
Ranskalainen korostaa takana olevassa voitossa ennen kaikkea sen merkitystä, että oma maali pysyi puhtaana.
– Se, ettemme päästäneet yhtään maalia, on vaikuttavaa. Kuten tiedämme, on harvinaista nähdä ottelussa kaksi samanlaista jaksoa kuin meidän ensimmäisemme lauantaina. On aina mentaalinen haaste lähteä puoliajan jälkeen selkeässä johdossa peliin.
Arsenal ei ole koskaan pelannut Baselia vastaan, mutta se ei tarkoita etteikö seura olisi tullut tutuksi. Keskikentän Mohamed Elneny siirtyi Emiratesille nimenomaan sveitsiläisten riveistä tammikuussa, ja Basel on myös seura, jossa Granit Xhaka aloitti ammattilaisuransa.
Alppimaan seurajättiläinen on voittanut viisi viimeisintä otteluaan Valioliiga-joukkueita vastaan.
– Tällä rekordilla meidän pitää todella olla varpaillamme heidän kanssaan. Basel on kuin Sveitsin Paris Saint-Germain; he dominoivat kotimaansa liigaa. Heillä on myös kokemusta Mestarien liigasta, ja he voivat olla uhka kenelle tahansa.
Arsenal-Basel pelataan keskiviikkona kello 21.45 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun