Saksalainen SportBild kertoo Arsenalin kutsuneen pelintekijänsä Mesut Özilin tällä viikolla neuvottelupöytään jatkosopimuksesta keskustelemaan. Mikäli neuvottelut edistyvät toivotulla tavalla, voi saksalainen kuitata itselleen lokakuun 15. päivään mennessä jatkosopimuksen 28-vuotissyntymäpäivälahjakseen. Özilin nykyinen sopimus umpeutuu kesällä 2018, ja hänen uskotaan olevan valmis jatkamaan sopimustaan kahdella vuodella. Arsenalin toiveissa olisi ulottaa sopimus jopa vuoteen 2021 saakka. Neuvotteluiden päättyminen onnellisesti on todennäköistä, mutta Özilillä on lehden mukaan Arsenalille kaksi erityistä toivetta. Ensinnäkin taituri toivoo saavansa käyttöönsä jo Real Madridissa käyttämänsä pelinumeron 10, jonka hän peri myös Saksan maajoukkueessa Lukas Podolskilta. Legendaarinen kymppipaita, jota Arsenalissa on kantanut mm. Dennis Bergkamp, on ollut viime aikoina Jack Wilsheren omaisuutta. Wilsheren siirryttyä lainasopimuksella Bournemouthiin kymppi voi olla kuitenkin pian Özilin. SportBild sanoo kymppipaidan symboliikan olevan Özilille jopa palkkaa tärkeämpi asia, joskin hänestä uskotaan tulevan ensimmäinen Arsenal-pelaaja, jonka viikkoansiot ylittävät 200 000 punnan (230 000 euroa) maagisen rajan. Nykyisin Özil ansaitsee viikossa 160 000 euroa.

Özil mielii kannua nostelemaan

Toinen tärkeä Özilin Tykkimiehille esittämä toive on kokoonpanon vahvistaminen. Arsenal vahvisti kesällä rivejään jo Shkodran Mustafilla ja Granit Xhakalla, mutta hyökkäykseen niin Özil kuin seuran kannattajatkin toivovat yhä tulivoimaa. Kypsään ikään ehtinyt pallotaituri janoaa mestaruuksia. Özil teki viime kaudella Arsenalissa kahdeksan maalia ja antoi 19 maaliin johtanutta syöttöä. Seuran fanit valitsivat hänet kauden parhaaksi pelaajaksi, ja myös manageri Arsene Wengeriltä hän nauttii suurta luottamusta. Mikäli jatkosopimusneuvotteluissa ajauduttaisiin umpikujaan, ei saksalaislehti usko Özilin vaihtavan toiseen seuraan Valioliigan sisällä. Real Madridiin paluun väitetään olevan ainoa realistinen vaihtoehto Arsenalin ohella.

LUE MYÖS: