Neuvotteluilla alkaa olla kiire – monen huippupelaajan sopimus päättyy tähän kauteen

Valioliigaa on pelattu seitsemän kierrosta, mutta monen seuran toimistolla alkaa jo olla kiire.
Puhutaan siis pelaajista, joiden sopimus päättyy tähän kauteen. Miksi on kiire? Siksi, että viimeisenä sopimusvuonnaan pelaajat saavat jo tammikuussa tehdä esisopimuksen toisen seuran kanssa.
Listalta löytyy monta ykköskorin pelaajaa. Manchester Cityn joukkueesta peräti seitsemän (Fernandinho, Gaël Clichy, Jesús Navas, Yaya Touré, Bacary Sagna, Pablo Zabaleta ja Willy Caballero) pelaa sopimuksensa viimeistä kautta tällä hetkellä. Joukkoon mahtuu muun muassa kolme Cityn neljästä laitapakista. Tourén tilanne on hieman erilainen, sillä julkisten lausuntojen perusteella lienee selvää, että osapuolet haluavat toisistaan eroon mahdollisimman pian.
Tetyllä tapaa hankalin tilanne on Arsenalilla, sillä Santi Cazorlan, Laurent Koscielnyn ja Per Mertesackerin sopimukset umpeutuvat kesäkuussa. Kaikki kolme kuuluvat joukkueen tärkeimpiin pelaajiin.
Chelsean pelaajista katkolla ovat muun muassa John Terryn, John Obi Mikelin ja Branislav Ivanovicin kontrahdit. Manchester Unitedin toimistolla sen sijaan pohditaan, yritetäänkö Zlatan Ibrahimovicin, Antonio Valencian ja Michael Carrickin kanssa tehdä jatkosopimuksia.
Määrällisesti epämääräisin tilanne on Stokella, jonka pelaajista peräti 10:n sopimus umpeutuu kauden päätteeksi. Crystal Palace ja Hull (molempien lukema 9) tulevat hyvinä kakkosina. Sopimusrintamalla paras tilanne on puolestaan Tottenhamilla, jonka ei tarvitse juuri tällä hetkellä huolehtia yhdenkään pelaajan jatkosopimuksesta.
Sopimustiedot perustuvat Transfermarktin materiaaliin. Mukaan ei ole laskettu lainalla olevia pelaajia.
Sopimus päättyy vuonna 2017
Arsenal
Laurent Koscielny
Santi Cazorla
Per Mertesacker
Yaya Sanogo
Burnley
George Boyd
Michael Kightly
Paul Robinson
Bournemouth
Andrew Surman
Artur Boruc
Chelsea
John Obi Mikel
Branislav Ivanovic
John Terry
Eduardo
Crystal Palace
Mathieu Flamini
Joe Ledley
Wayne Hennessey
Martin Kelly
Fraizer Campbell
Zeki Fryers
Damien Delaney
Julián Speroni
Kwesi Appiah
Everton
Arouna Koné
Gareth Barry
Tyias Browning
Conor McAleny
Hull
Andrew Robertson
Robert Snodgrass
Jake Livermore
Michael Dawson
Harry Maguire
Shaun Maloney
Dusan Kuciak
Greg Luer
Brian Lenihan
Leicester
Marcin Wasilewski
Liverpool
Lucas Leiva
Alexander Manninger
Manchester City
Fernandinho
Jesús Navas
Yaya Touré
Pablo Zabaleta
Gaël Clichy
Bacary Sagna
Willy Caballero
Manchester United
Zlatan Ibrahimovic
Antonio Valencia
Michael Carrick
Timothy Fosu-Mensah
Sam Johnstone
Middlesbrough
Grant Leadbitter
Emilio Nsue
Dimitrios Konstantopoulos
Southampton
Cuco Martina
Stuart Taylor
Lloyd Isgrove
Stoke
Wilfried Bony
Glen Johnson
Ibrahim Afellay
Charlie Adam
Peter Crouch
Phil Bardsley
Stephen Ireland
Shay Given
Dionatan Teixeira
Daniel Bachmann
Sunderland
Jan Kirchhoff
Sebastian Larsson
Victor Anichebe
Steven Pienaar
John O’Shea
Swansea
Gerhard Tremmel
Tottenham
–
Watford
Kenedy
Rene Gilmartin
West Bromwich
Saido Berahino
Chris Brunt
Craig Gardner
Darren Fletcher
Jonas Olsson
Gareth McAuley
Jack Rose
West Ham
Adrián
Álvaro Arbeloa

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”