Ronald Koeman muistelee yhteistä aikaa Barcelonassa: ”Näin enemmän Guardiolaa kuin vaimoani”
Kuva: Getty Images
Kun Everton kohtaa tulevana lauantaina Valioliigassa Manchester Cityn, on edessä samalla kahden hyvin toisensa tuntevan managerin jälleennäkeminen. 53-vuotias Ronald Koeman toimi 25 vuotta sitten Barcelonassa nuoren Pep Guardiolan mentorina, kun Guardiola vasta teki tuloaan edustusjoukkueeseen.
– Asuin (valmentajamme Johan) Cruijffin naapurina, ja eräänä päivänä hän pyysi minua käymään. Hän kysyi, haluaisinko saada uuden huonekaverin harjoitusleireille ja hotelleihin pelireissuilla, Koeman kertoo Mirrorissa.
– Cruijff oli nähnyt akatemiajoukkueessa nuoren pelaajan, josta oli kehittynyt reserveissä kelpo pelimies. Hän ajatteli, että oli tullut aika nostaa poika ykkösjoukkueeseen. Cruijffin mukaan poika oli todella fiksu, hän ajatteli nopeasti ja hän tarvitsisi vain kokeneemman pelaajan pitämään huolta hänestä.
Koeman suostui muitta mutkitta viime keväänä edesmenneen Cruijffin pyyntöön toimia pelaajan mentorina ja kehityksen ohjaajana. Hän sanoo opettaneensa kahdeksan vuotta nuoremmalle Guardiolalle samalla hollantilaisen tavan pelata jalkapalloa.
– Jos pelaaja kerran oli iso lahjakkuus, lupasin auttaa häntä. Joten siitä hetkestä alkaen huolehdin Pep-nimisestä pojasta. Sitten jaoinkin usean vuoden ajan Pepin kanssa hotellihuoneen ennen jokaista peliä ja jokaisella matkalla – harjoituskaudella, europeleissä ja kaikkialla. Sellainen Johan oli. Hänestä oli tärkeää, että nuoret pelaajat oppisivat vanhemmilta pelaajilta, Koeman muistelee.
Ei kiirettä autonvaihtoon
Koeman vakuuttui nopeasti Guardiolan kyltymättömästä tiedonjanosta. Hän pitää myös selvänä, että hän auttoi mestarillisen katalaaniluotsin jalkapallofilosofian muodostumisessa. – Pep oli loistotyyppi. Hän oli innokas oppimaan ja halusi tietää kaiken. Hän kyseli hollantilaisesta jalkapallokoulukunnasta. Ja enemmän kuin kukaan muu pelaaja hän halusi tietää yhden kosketuksen pelistä, paikkapelaamisesta ja ahtaissa tiloissa pelaamisesta. Hän rakasti Cruijffin tapaa peluuttaa Barcelonaa. – Totta puhuen, joinain kuukausina vietin enemmän aikaa Pepin kuin oman vaimoni kanssa, Koeman nauraa. Hollantilainen Everton-manageri kertoo Guardiolan pitäneen tiukasti jalat maassa, ja olleen kaikkea muuta kuin ylimielinen. – Hän ei käyttäytynyt kuin tähti vain koska pelasi Barcelonassa. Hän ajoi käytetyllä Volkswagen Golfilla tullessaan joukkueeseen, ja ajoi sillä vielä kolme vuotta myöhemminkin.LUE MYÖS:
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina

- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”