TOP 5: Kesän parhaimmat pelaajahankinnat – Ykkösenä alkukauden todellinen yllättäjä
Valioliigaa on seitsemän kierrosta takana. Maajoukkuetauon loppua odotellessa on hyvä puntaroida parhaita pelaajahankintoja alkukauden perusteella. Listasimme aiemmin myös kesän heikoimmat värväykset (lue lisää tästä).
5) Steven Defour
Sarjanousija Burnley ei paljoa hankintoja tehnyt, mutta Steven Defouriin sijoitettiin 8,6 miljoonaa euroa. 28-vuotias kokenut Belgian maajoukkuemies nousi nopeasti Claretsin keskikentän ankkuriksi sekä pelintekijänä että pysäyttäjänä. Yksi maali ja kolme maalisyöttöä kuuteen otteluun ovat varsin vahvat alkunäytöt Defourilta. Monipuolisen keskikenttäpelaajan rooli pysynee kauden edetessä suurena Burnleyn säilymistaistossa.
4) Christian Benteke
Crystal Palacen kärkipäästä puuttui ennen Christian Benteken tuloa laadukas viimeistelijä. Ainakin ensimmäisten kierrosten aikana 25-vuotias belgihyökkääjä on täyttänyt tämän tyhjiön koko 31:n Liverpoolille maksetun euron arvosta. Palace on saanut Bentekestä kaivatun ilmataisteluissa loistavan pääpelaajan. Tätä kuvaa hyvin sarjan suurin voitettujen pääpallojen keskiarvo (8,4 per peli). Lisäksi belgi on iskenyt neljään viimeiseen otteluun kolme maalia.
3) Shkodran Mustafi
Valenciassa viime kaudet loistaneen Shkodran Mustafin nappaaminen oli Arsenalilta todellinen nappiostos. Kapteeni Per Mertesackerin loukkaannuttua saksalaistoppari sai kaikki avaimet nousta puolustuslinjan johtohahmoksi ja ne käytettiin myös hyväksi. Oma pää on pysynyt Mustafin tulon jälkeen puhtaana Arsenalin päästettyä saksalaisen pelaamissa neljässä sarjaottelussa vain kaksi maalia. Puolustaja myös siivosi ensimmäisissä peleissään palloja omalta alueelta 6,5 purkupallon keskiarvolla. Mustafin läpilyönnin myötä Mertesacker saa palattuaan taistella tosissaan avauspaikastaan.
2) Sadio Mané
Samalla kun Manchester United sijoitti yli 105 miljoonaa euroa Paul Pogban paluuseen, arkkivihollinen Liverpool sai laatua hyökkäyspäähänsä Southamptonista noin 60 miljoonaa halvemmalla. Salamannopea Sadio Mané on istunut Jürgen Kloppin palettiin lähes täydellisesti. Senegalilaisen nousut laidalta ja taitavat haastot ovat ehtineet aiheuttaa jo ensimmäisissä otteluissa päänvaivaa vastustajalle. Myös tehot ovat löytyneet. Kolme maalia kuuteen peliin kertovat siitä.
1) Leroy Fer
Leroy Fer vakuutti Swansean viime kevään lainapestillään hankkimaan hollantilaisen pysyvällä sopimuksella Queens Park Rangersista. Siirtosumma oli vain 5,6 miljoonaa euroa, mutta osattiinko keskikenttäpelaajalta odottaa tällaista alkua. Fer aloitti kauden voittomaalilla Burnleyn verkkoon ja seitsemän pelin jälkeen kasassa on neljä osumaa. Hintalaatusuhteessa hollantilainen on täyttänyt toden teolla ylittänyt kaikki häneen kohdistuneet odotukset. Tässä kaudessa on potentiaalia jopa Ferin uran parhaaksi.
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”