Hukattuja rankkareita, Bournemouthin maalijuhlat – kello 17 kierros tarjosi paljon
Kuva: Getty Images
Kello 17 Suomen aikaa käynnistyi Valioliiga yhteensä viidellä eri areenalla. Arsenal ja Swansea kohtasivat Emiratesilla, Bournemouth ja Hull Dean Courtilla. Manchester City sai vieraakseen Evertonin, Stoke Sunderlandin, ja West Bromwich Tottenhamin.
Sarjataulukon valossa etukäteen kiinnostavimmat ottelut käytiin Etihadilla, kärkijoukkueen ja hyvin kautensa aloittaneen, ennen ottelua kuudentena olleen Evertonin välillä, sekä Stoken bet365 Stadiumilla, jossa vastakkain olivat liigan pahnanpohjimmaiset.
City ei onnistunut avausjaksolla – De Bruyne missasi rankkarin
Cityn kärjessä aloitti maajoukkuekomennukseltaan Nigerian riveistä palannut Kelechi Iheanacho, joka siis sai jälleen yhden paikan lisänäyttöihin penkillä istuneen Sergio Agüeron sijasta. Toinen vastaavan sauman saanut pelaaja kotijoukkueen avauksessa, Leroy Sané rakensi jo neljännellä minuutilla laidaltaan oivan maalipaikan. Vaaleansiniset hallitsivat ensimmäistä jaksoa selkeästi, pallo liikkui Evertonin boksissa jakuvasti, ja erikoistilanteitakin kotijoukkueelle tuomittiin toinen toisensa perään. Juuri ennen puolen tunnin peliajan täyttymistä Raheem Sterling ja Evertonin Seamus Coleman ajoivat samaan palloon sillä seurauksella, että Coleman astui Sterlingin nilkalle, joka näytti vääntyvän pahoin. Hyökkääjä kuitenkin pääsi jatkamaan peliä, ja Coleman säästyi ilman varoitusta. Alkoi vaikuttaa siltä, ettei City hallinnastaan huolimatta vain pysty murtamaan vieraitten puolustusta. 42. minuutilla Phil Jagielka kaatoi David Silvan boksissa, ja Michael Oliver näytti pilkkua. Kevin De Bruyne ei kuitenkaan onnistunut rankkarillaan ohittamaan Maarten Stekelenburgia. Tauolle Manchesterissa kotijoukkueen kannalta turhauttavassa 0-0-tilanteessa. Bournemouth osui maaliin kello viiden otteluissa ensimmäisenä, kun Charlie Daniels siirsi Junior Stanislasin tolppaan pamahtaneen vaparivedon paluupallosta maaliin, 1-0. Hull tuli tasoihin 34. minuutilla Ryan Masonin toimesta, syöttömerkintä Jake Livermorelle. Kirsikat nappasivat johdon uudelleen Steve Cookin puskulla, ja ehtivät vielä ennen taukoa tilanteeseen 3-1, kun Stanislas iski pilkulta.Joe Allen ja Theo Walcott kahteen maaliin avausjaksolla
Joe Allen vei Stoken jumbofinaalissa johtoon 8. minuutilla. Syöttäjäksi walesilaisen osumaan merkittiin Marko Arnautovic.
Joe Allen: Has now scored five goals for club and country since the start of September and his most in a league season (3) since 2011/12
Toisilla jaksoilla dramatiikkaa
Jälkimmäisen 45-minuuttisen maalinteko aloitettiin Arsenalin toimesta: 57. minuutilla tilanteeksi 3-1 teki Emiratesilla 28-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Mesut Özil. Saksalainen sijoitti Alexis Sánchezilta saamansa pallon ensimmäisellä kosketuksella vasempaan yläkulmaan. Pian tämän jälkeen Arsenal nukahti jälleen, Borja Baston muutti tilanteeksi 3-2. 70. minuutilla Gunnersin työ vaikeutui entisestään, kun Granit Xhaka katseli suoraa punaista korttia. Sveitsiläinen sai kampituksestaan tylyn tuomion erotuomari Jon Mossilta. 64. minuutilla Eithadilla tapahtui väistämätön. Cityn hallittua ottelua mielin määrin mutta epäonnistuttuaan maalinteossa, iski Everton. 0-1 syntyi Romelu Lukakun kengästä. Maalintekoyritykset kirjattiin tässä vaiheessa Citylle 13-3. Jagielka joutui antamaan kotijoukkueelle jo toisen rankkarin 70. minuutilla. Nyt sen antoi kentälle toisella jaksolla tullut Agüero – Stekelenburg torjui jälleen! Kaksi minuuttia epäonnistuneesta rankkarista City vihdoin teki maalin, tällä kertaa avoimesta pelistä. 1-1-tasoitus puskulla Noliton nimiin. Maalisyötön sai tililleen todella aktiivisesti alusta saakka esiintynyt David Silva. Lisäosumia ei nähty, joten City saa olla todella pettynyt esitykseensä, Everton omastaan erittäin ylpeä. Bournemouthista löytyi myös kahden maalin mies, kun ottelun hahmona Hullia vastaan vahvasti esiintynyt Junior Stanislas iski tilanteeksi jo 4-1 Kirsikoille. Lisää nähtiin 83. minuutilla kun Callum Wilson teki kotijoukkueelle jo 5-1-maalin. Edelleenkään ei riittänyt, vaan Dean Courtin yleisö sai lisäherkkua 86. minuutilla kun Dan Gosling teki loppuluvuiksi 6-1. Hawthornsilla eläteltiin toiveita kierroksen yllätyksestä, kun Tottenhamista siirtymisensä jälkeen täysin uudelleen syntynyt Nacer Chadli rokotti entistä työnantajaansa: West Brom-Spurs 1-0. Ottelun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää kahdeksan minuuttia. Tottenham palasi kuitenkin pisteiden syrjään kiinni Dele Allin toimesta. Lopputulokset: Arsenal-Swansea 3-2 Bournemouth-Hull 6-1 Man City-Everton 1-1 Stoke-Sunderland 2-0 West Brom-Tottenham 1-1 Sarjataulukossa Arsenal nousi Manchester Cityn kanssa jaetulle ykkössijalle, sen maaliero on yhden osuman heikompi kuin Cityllä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
